Namibialainen nimipäiväkalenteri – vuoden 1938 erikoisuus

Meillä suomalaisilla on vahva nimipäiväperinne, jonka juuret juontavat keskiajan katoliseen pyhimyskalenteriin. Harva sen sijaan tietää, että nimipäivät saivat 1930-luvulla jalansijaa myös Ambomaalla, nykyisen Namibian pohjoisosassa.

Vuonna 1937 Ambomaalla julkaistiin ambokielinen almanakka Ondjalulamasiku Omuvo 1938, joka oli samalla afrikkalaisia etunimiä sisältävä nimipäiväkalenteri. Tämän erikoisen almanakan julkaisivat suomalaiset lähetystyöntekijät.

Namibialaisia lapsia Ambomaan Oshakatissa. Kuva Minna Saarelma-Paukkala.

Etunimiä Raamatusta ja eurooppalaisilta

Suomen Lähetysseura aloitti työn Ambomaalla vuonna 1870. Ensimmäiset afrikkalaiset kastettiin vuonna 1883, ja 1900-luvun puolella seurakunnat kasvoivat nopeasti. Työn alkuvaiheessa ajateltiin, että kristityksi kääntyneellä ambolla tulee olla kristillinen nimi – ja sellaisina pidettiin niin Raamatun henkilöiden nimiä kuin eurooppalaisia etunimiä. Varsinkin suomalaisten lähetystyöntekijöiden nimet – Selma, Toivo ja muut ­– tulivat kasteniminä suosituiksi, sillä perinteisessä ambokulttuurissa oma kaima on ihmiselle tärkeä esikuva ja tukihenkilö.

1900-luvun alussa raamatullisia ja eurooppalaisia nimiä annettiin Ambomaalla kastetuille lähes poikkeuksetta. Mikään itsestäänselvyys tämä ei kuitenkaan ollut. Luterilaisen lähetystyön piirissä oli nimittäin jo vuosisadan vaihteessa esitetty, että kastettaville voitaisiin hyvin antaa myös omakielisiä afrikkalaisia nimiä. Niinpä suomalainen lähetystyöntekijä Albin Savola totesi jo vuonna 1901 joukolle kastettavia, että nämä voisivat halutessaan pitää entiset nimensä. Kaikki valitsivat kuitenkin uudet nimet. Esimerkiksi Kuedhi-niminen mies otti Savolan mukaan nimekseen Albin.

Uudet nimet aiheuttivat Ambomaalla kuitenkin monia ongelmia. Josafat lausuttiin kuin Isopeta, Aron Alona, Magdalena Makatalena jne. Ensi kuulemalta ei myöskään arvaisi, että nimen Halunaludu taustalla oli Aron Ludvig. Varsinaisena huolenaiheena suomalaisille olivat kuitenkin ihmiset, jotka pyrkivät kasteelle vain saadakseen itselleen hienona pitämänsä nimen. Myös samanimisyyden lisääntyminen huolestutti. Lähetystyöntekijä Walde Kivinen kertookin suositelleensa kastettaville ambonimiä, sillä ”muuten meillä on kohta kaikki miehet Pauluksia, Petruksia ja Johanneksia ja kaikki naiset Marttoja, Johannoja jne.”.

Keskustelu afrikkalaisista nimistä

Vuonna 1905 lähetystyöntekijät Emil Liljeblad ja Heikki Saari antoivat omille vastasyntyneille tyttärilleen ambonimet, mikä oli tuolloin ennenkuulumatonta. Liljebladin tytär sai nimen Aune Mtaleni Nahenda (‘katsokaa Aunea laupeudella’). Liljeblad kertoo halunneensa näin osoittaa, ettei kristityksi tullessa tarvitse halveksia kauniita kansallisnimiä. Saaren tytär sai taas nimen Kerttu Nekulilo (‘lunastus’.)

Tyttöjen nimet aiheuttivat kuitenkin suomalaisten parissa hämmennystä. Yksi työtovereista kirjoitti Saarelle, että “tuollaisten nimien antaminen tuntuu – ei yksin minusta, vaan monen muunkin mielestä – uudenaikaiselta urheilulta, varsinkin kun siten tahdotaan olla kaikista muista ihmisistä poikkeavia”. Ambojen suhtautuminen asiaan oli myös kaksijakoista. Muutamat ambopapit, kuten Pinehas Kambonde, puhuivat ahkerasti afrikkalaisten nimien puolesta – mutta useimmat kastettavat halusivat raamatullisen tai eurooppalaisen nimen.

Erityisen kiihkeänä keskustelu kastenimistä kävi lähettienkokouksessa vuonna 1937. Heikki Saari puolusti ambonimiä, koska niiden avulla voidaan ”myötävaikuttaa kansallistuntoisen ambokansan luomiseen”– pakollisiksi hän ei niitä silti halunnut. Vastakkaista kantaa edustavat vetosivat taas siihen, että monet kastettavat olivat vastustaneet ambonimien ottamista, kun heitä yritettiin siihen painostaa. Lähettienkokous päätyi lopulta näkemykseen, että ambonimiin siirtymistä olisi voimakkaasti edistettävä. Samalla Heikki Saari valtuutettiin laatimaan ambokielisiä nimiä sisältävä almanakka asian edistämiseksi.

Ambonimien almanakka

Almanakka Ondjalulamasiku Jomumvo 1938 julkaistiin jo seuraavalle vuodelle. Kunkin päivän – paitsi muutaman kirkollisen pyhäpäivän – kohdalle on siinä merkitty yksi nimi. Sitä, onko kyseessä tytön vain pojan nimi, ei ole mainittu. Osa nimistä onkin amboperinteen mukaan molemmille sukupuolille sopivia. Valtaosa almanakan nimistä on perinteisiä ambonimiä, kuten Angula ’aamu’ tai Niita ’sota’. Lisäksi mukana on joitakin merkitykseltään kristillisiä nimiä, kuten Nekulilo (‘lunastus’). Muutama raamatullinen (Uria, Noomi, Sakaria) ja eurooppalainen nimikin (Matti, Taavi, Sesilia) on myös kelpuutettu mukaan.

Afrikkalaisia nimiä vuoden 1938 amboalmanakassa olivat mm. Ntinda, Iihuhua ja Nuujoma.

Vuoden 1938 almanakan ansiosta afrikkalaiset kastenimet yleistyivät Ambomaalla hetkellisesti, mutta myöhemmissä kalentereissa ei nimiä enää julkaistu. Sinänsä on kiinnostavaa, että suomalaiset lähetystyöntekijät halusivat laatia nimenomaan nimipäiväkalenterin ambonimien edistämiseksi, kun pelkkä suositeltavien nimien lista olisi saattanut ajaa saman asian. Minkäänlaista nimipäivien viettoa ei Ambomaalla kuitenkaan tältä pohjalta syntynyt.

Niinpä vuoden 1938 almanakka jäi vain erikoiseksi poikkeukseksi Ambomaalla julkaistujen kalenterien sarjassa. Sen julkaisemista voidaan silti pitää merkittävänä kulttuuritekona. Afrikkalaiset nimet tulivat vähitellen osaksi ambojen nimistöä, ja varsinkin maan vapaustaistelun käynnistyttyä 1960-luvulla ne yleistyivät nopeasti. Nykyään itsenäisen Namibian henkilönnimistöön kuuluvat niin afrikkalaiset kuin eurooppalaiset ja raamatulliset nimet.

Minna Saarelma-Paukkala

Kirjoittaja on Yliopiston almanakkatoimiston johtaja ja nimistöntutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa. Hän väitteli vuonna 2004 namibialaisten henkilönnimistä.