Karkauspäiviä ja karkauskuukausia

Helmikuun 29. päivä Suomessa ja monissa muissa maissa vietetään karkauspäivää. Tämä blogiteksti kertoo karkauspäivien historiasta sekä siitä, miksi niitä ylipäänsä tarvitaan. Lisäksi esitellään eräiden muiden maiden kalentereissa käytettävät karkauskuukaudet.

Karkauspäivät pitävät kalenterin ja vuodenajat samassa tahdissa

Tämän vuoden Yliopiston almanakan nimi on Yliopiston almanakka karkausvuodeksi 2024. Karkausvuosi on vuosi, jossa on karkauspäivä. Nyt helmikuussa on yksi ylimääräinen päivä, kun kuukauden viimeisen päivän 29.2. kohdalla on teksti karkauspäivä. Syynä tähän ”ylimääräiseen” päivään on se, että vuosi eli maapallon kierros auringon ympäri on hieman pidempi kuin tavallisen vuoden pituus eli 365 päivää.

Yhteen kierrokseen auringon ympäri kuluu maapallolla 365 päivää 5 tuntia 48 minuuttia ja 46 sekuntia. Jos tätä yli menevää aikaa ei huomioida ajanlaskussa, ei kalenteri pysyisi samassa tahdissa vuodenaikojen kanssa. Neljässä vuodessa virhe kasvaisi noin yhteen päivään. Tämä ei ehkä kuulosta isolta virheeltä, mutta 120 vuodessa ero olisi kasvanut jo noin kuukauteen.

Tilanne korjataan lisäämällä kalenteriin joka neljäs vuosi yksi päivä eli karkauspäivä. Tällöin vuoden keskimääräiseksi pituudeksi saadaan 365 päivää ja kuusi tuntia. Edellä olevia lukuja vertaamalla huomataan, että lisäämällä karkauspäivä joka neljäs vuosi tulee vuoden keskimääräisestä pituudesta 11 minuuttia 14 sekuntia liian pitkä. Tämäkään ei kuulosta isolta, mutta 128 vuodessa virhe kasvaa päiväksi.

Tämän takia paavi Gregorius XIII (paavina 1572–1585) täsmensi alkuperäistä karkauspäiväsääntöä siten, että poikkeuksen joka neljäs vuosi pidettäviin karkausvuosiin muodostavat tasavuosisadat, jotka ovat karkausvuosia vain, jos ne ovat jaollisia luvulla 400.

Karkausvuoden 2024 Yliopiston almanakan kansikuva. Kuva: Onerva Ollila

Karkauspäivän paikka on vaihdellut

Suomessa karkauspäivä oli vuoteen 1996 saakka 24.2. Vuodesta 2000 lähtien se siirrettiin helmikuun viimeiseksi päiväksi 29.2. Tänä vuonna karkauspäivä on helmikuun lopussa seitsemättä kertaa. Monissa maissa on siirrytty käytäntöön, jossa tämä ylimääräinen päivä on helmikuun lopussa, mutta ei kaikkialla. Esimerkiksi Tanskassa karkauspäivä on edelleen 24.2., johon sen alkujaan sijoitti roomalainen sotapäällikkö ja imperaattori Julius Caesar yli 2000 vuotta sitten.

Olen käsitellyt helmikuuta yleensä ja karkauspäivää erityisesti blogikirjoituksessani 5.2.2016. Siksi perehdyn seuraavaksi eräisiin muihin kalentereihin, joissa ei ole käytössä karkauspäivä, vaan sen tilalla on ylimääräinen kuukausi, karkauskuukausi.

Helmikuu 1996 Yliopiston almanakassa. Karkauspäivä on merkitty 24.2. ja se on nimipäivätön. Loppukuun nimipäivät ovat siirtyneet päivällä eteenpäin. Kuva: Onerva Ollila

Karkauskuukausia tarvitaan kuu-aurinkokalentereissa

Kuu-aurinkokalentereissa kuukausi seuraa kuun vaiheita. Uusi kuukausi alkaa kuunsirpin ilmestyessä iltataivaalle. Uuden kuukauden alku voi perustua havaintoihin, eli kuukausi alkaa kun kuunsirppi nähdään iltataivaalla auringonlaskun jälkeen. Toisaalta kuukauden alku voidaan myös laskea. Koska tässä kuukausi seuraa kuunvaiheita, kutsutaan sitä kuu-kuukaudeksi erotukseksi meidän kalenterimme kuukaudesta. Kuuvuosi sisältää 12 kuu-kuukautta. Koska tällainen kuuvuosi on noin 11 päivää liian lyhyt vuodenaikoihin nähden, lisätään kalenteriin aika ajoin karkauskuukausi, jotta kalenterikuukaudet olisivat oikeilla paikoilla vuodenaikoihin nähden. Se, millä perusteella ja mihin karkauskuukausi sijoittuu, riippuu kalenteria käyttävästä kulttuurista.

Yksi tunnetuimmista tähtitieteessä ja ajanlaskussa käytetyistä jaksoista on Metonin jakso. Nimensä jakso on saanut tähtitieteilijä Meton Ateenalaiselta (n. 5. vuosisata e.a.a.), joka otti sen käyttöön kreikkalaisessa kalenterissa. Metonin jakso perustuu siihen, että 19 vuotta on parin tunnin tarkkuudella sama kuin 235 kuu-kuukautta. Tämä 235 kuukauden jakso on 12 kuuvuotta ja yli jää seitsemän kuu-kuukautta. Ne lisätään 19 vuoden jaksoon karkauskuukausina 2–3 vuoden välein.

Kuun vaiheet. Kuva: Adobe Stock

Juutalainen ja kiinalainen kalenteri hyödyntävät karkauskuukausia

Juutalaisessa kalenterissa lisätään karkauskuukausi siten, että Adár-kuukausi saa karkausvuonna nimen Adár II, ja sen eteen lisätään karkauskuukausi Adár I. Esimerkiksi vuonna 2024 juutalaisessa kalenterissa alkaa karkauskuukausi 10.2.

Vaikka Kiinassa on käytössä gregoriaaninen kalenteri, kiinalaisten juhlien paikat määräytyvät edelleen vanhan kiinalaisen kalenterin mukaan. Vanha kiinalainen kalenteri on kuu-aurinkokalenteri, johon lisätään karkauskuukaudet. Kiinalaisessa kalenterissa karkauskuukausi on kuukausi, joka ei sisällä aurinkopistettä. Aurinkopiste on se hetki, jolloin auringon pituuspiiri on jaollinen luvulla 30. Nämä aurinkopisteiden tiedot löytyvät Yliopiston almanakasta Auringon liike eläinradalla -taulukosta. Jos kuukaudessa ei ole aurinkopistettä, on se karkauskuukausi ja saa nimekseen edellisen kuukauden nimen. Toisin kuin muissa kalentereissa, kiinalaisessa kalenterissa karkauskuukausi voi olla missä vaiheessa vuotta tahansa.

Myös vanhassa suomalaisessa ajanlaskussa oli karkauskuukausi. Tämä vaahto-, vahto- eli kevätkuukausi alkoi noin seitsemän viikkoa ennen vanhan luvun (juliaanisen kalenterin) pääsiäistä eli helmikuusta maaliskuun alkuun ulottuvalla jaksolla. Tämä oli kovaa aikaa, koska talvivarastot olivat hupenemassa eikä tuoreita antimia ollut vielä tarjolla. Siksi olikin sanonta: ”Vaahtokuu vaikein”.

Teksti: Asko Palviainen
Kirjoittaja on tähtitieteilijä ja Yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija

Sivun pääkuva: Helmikuu vuoden 1864 almanakassa, kuva: Onerva Ollila