Elonkorjuuta elokuussa
Tämä kirjoitus on osa kuukausien nimiä käsittelevää blogisarjaa. Sarjan kaikki osat:
- Tammikuu on talven napa
- Helmikuussa on puissa jäähelmiä
- Maaliskuu maata näyttää
- Huhtikuussa kaadetaan huuhtapuita
- Toukokuussa tehdään toukotöitä
- Kesäkuu on kesanto- ja kyntökuu
- Heinäkuussa heinäntekoon
- Elonkorjuuta elokuussa
- Syyskuu aloittaa syksyn
- Lokakuussa on lokaa
- Maa martona makaa
- Talvikuusta tuli joulukuu
* * * * * * * * * *
Kylvökuu ja mätäkuu
Elokuu on saanut nimensä elonkorjuusta. Tässä kuussa on korjattu elo eli tuleentunut vilja aittoihin. Elokuulla on aiemmin ollut myös muita nimiä. Sitä on kutsuttu kylvökuukaudeksi, koska elokuussa kylvettiin ruista. Erityisesti elokuun alkupuolta on taas nimitetty mätäkuuksi. Mätäkuu alkoi heinäkuussa, kun Aurinko siirtyi Jalopeuran eli Leijonan tähtimerkkiin. Se jatkui elokuun 23. päivän tienoille saakka, jolloin Aurinko siirtyi Neitsyen tähtimerkkiin.
Syksyn on ajateltu alkavan elokuussa. Tosin ajallinen hajonta on ollut suurta. Syksyn alkuna on pidetty muun muassa Uolevin (29.7.), Laurin (10.8.) tai Pärttylin päivää (24.8.), tai sitten syyskuun alkua. Myös illat alkavat syksyn tullen pimetä. Vanhassa sananlaskussa todetaankin: ”Kuhilas pellolle, kynttilä pöydälle.”
Elokuu muissa kielissä
Elokuu on ruotsiksi augusti, viroksi august, englanniksi August ja venäjäksi август. Nämä sanat pohjautuvat roomalaisena imperaattorina ja keisarina toimineeseen Julius Caesarin ottopoikaan Octavianukseen, joka sai myöhemmin kunnianimen Augustus (’kunnianarvoisa’). Alkujaan elokuun nimi oli Mensis Sextilis (’kuudes kuukausi’), koska se oli vanhan roomalaisen kalenterin kuudes kuukausi.
Kun Julius Caesarin mukaan oli Mensis Quintilis (’viides kuukausi’) nimetty Iuliukseksi, heräsi ajatus kuukauden nimeämisestä myös Augustuksen mukaan. Hänen nimikkokuukaudekseen valikoitui Mensis Sextilis, koska tuona kuukautena oli roomalaisten mukaan tapahtunut lukuisia Augustukseen liittyviä suotuisia enteitä ja tapahtumia.
Commodus, joka oli Rooman keisarina vuosina 180–192 j.a.a., muutti kaikkien kuukausien nimet omien nimiensä ja kunnianimiensä mukaisiksi. Tällöin elokuun nimen Augustus tilalle tuli Commodus. Commoduksen murhan jälkeen kuukausi sai takaisin entisen Augustus-nimensä.
Asko Palviainen
Kirjoittaja työskentelee Yliopiston almanakkatoimistossa erikoissuunnittelijana.