Kevätkesän juhlia kirkollisessa ja maallisessa perinteessä

Kristillisessä kirkossa on kolme keväistä pyhäpäivää, jotka osuvat vuonna 2021 kaikki toukokuulle. 13.5. on helatorstai, siitä kymmenen päivän kuluttua 23.5. helluntai, josta taas viikon kuluttua Pyhän Kolminaisuuden päivä. Tuttuja päiviä, mutta miksi niitä oikeastaan vietetään? Päivät ovat kaikki sidoksissa pääsiäiseen, ja kuten monet muutkin kalenterimme pyhäpäivät, myös nämä kolme juhlapyhää ovat olleet tärkeitä maallisia merkkipäiviä.

Helatorstai – Kristuksen taivaaseen astuminen ja helavalkeat

Neljäkymmenentä päivää pääsiäisen jälkeen vietetään helatorstaita. Sitä juhlitaan kristillisessä kirkossa Jeesuksen taivaaseenastumisen päivänä. Raamatun mukaan ylösnousemuksen jälkeisinä neljänäkymmenenä päivänä Jeesus näyttäytyi seuraajilleen ja opetti heitä, kunnes astui taivaaseen ja istuutui Jumalan oikealle puolelle.

Kristuksen taivaaseenastuminen, 1513. Hans Süss von Kulmbach / The Metropolitan Museum of Art

Vanhalle kansalle helatorstai oli vuoden pyhin päivä, jolloin ei ollut sopivaa tarttua mihinkään työhön. Sanottiin, että helatorstaina ei kasva edes ruoho maassa eikä lehti puussa. Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla oli tapana polttaa helavalkeita helatorstain aattona. Helavalkeiden eli pelloille ja aukioille tehtävien tulien äärellä seurusteltiin ja juhlittiin: nautittiin simaa tai olutta, leikittiin ja tanssittiin. Paikalle saatettiin mennä useana perättäisenä iltana.

Vuosina 1973–1991 helatorstaita ei vietettykään torstaina vaan viisi päivää aikaisemmin, lauantaina 35 päivää pääsiäisen jälkeen. Silloin sen nimi oli Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Vuodesta 1992 helatorstai on taas ollut kalenterissa vanhalla paikallaan ja nimellään. Aika ajoin kuitenkin nousee kysymys siitä, pitäisikö päivä poistaa tai siirtää viikonloppuun.

Helluntai – kielillä puhumista ja heilan etsimistä

Kun pääsiäisestä on kulunut viisikymmentä päivää (ja helatorstaista kymmenen), vietetään helluntaita. Aikanaan juutalaisessa perinteessä helluntaita vietettiin sadonkorjuun juhlana. Kristillisessä kirkossa helluntai on Pyhän Hengen juhla ja kirkon syntymäpäivä, joka sai alkunsa Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisenä päivänä. Ensimmäiset kristillisen helluntain tapahtumat kuvataan Apostolien teoissa: ”Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.” (Ap. t. 2: 1–4.) Tapahtumaa kutsutaan Pyhän Hengen vuodattamiseksi.

Helatorstain tapaan myös helluntaiaattona on sytytetty helavalkeita, leikitty ja tanssittu. Helluntai oli kesän alkamisen juhla, jolloin yö oli valoisa ja kukat kukkivat. Helluntaiksi on myös tehty ensimmäiset tuoreet vihdat, mikä on tehnyt helluntaisaunasta merkittävän tapahtuman. Helluntaisaunaan liittyi erilaisia naimaonnea tuovia perinteitä, ja helluntai oli muutenkin lemmekästä aikaa, jolloin etsittiin heilaa kesäksi. Kenties helluntaina löytynyt kumppani oli jo syksyllä aviopuoliso. Tuttu sananparsi sanookin: Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä.

Ritvalan helkajuhla on Suomen vanhin kansanperinnejuhla

Yksi tunnetuimmista helluntaiperinteistä on helkajuhla Sääksmäen Ritvalassa. Perinteen alku on tuntematon, mutta se tiedetään, että se on alkanut jo ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Sen on ajateltu olleen peltojen siunausriitti, jonka tapaisia on tavattu ympäri maapallon. Juhlan ytimessä on Ritvalan Raittinristiltä lähtevä neitojen kulkue, joka laulaa kalevalamittaisia helkavirsiä. Kulkue kulkee ristinmuotoisen reitin ja päätyy Ritvalan Seurantalonmäelle, minkä jälkeen alkaa ulkoilmaohjelma. Ritvalan Nuorisoseuran järjestämä ohjelma koostuu mm. korkeatasoisista musiikki- ja puhe-esityksistä. Juhla on pidetty tietoisesti pienimuotoisena ja mahdollisimman epäkaupallisena. Ritvalan helkajuhla valittiin marraskuussa 2017 Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon.

Ritvalan helkajuhlat 13.07.1945. Matti Poutvaara / Museovirasto

Aikanaan helluntai oli Suomessa nelipäiväinen pyhä. Vuoden 1772 pyhäpäiväuudistuksessa kolmas ja neljäs helluntaipäivä eli tiistai ja keskiviikko muutettiin arkipäiviksi. Vuonna 1973 toinen helluntaipäivä siirtyi lauantaiksi ja muuttui helluntain valmistuspäiväksi. Vuonna 1992 helluntain valmistuspäivä poistettiin kokonaan. Kirkkovuodessa helluntaista alkaa niin sanottu helluntaijakso. Sitä seuraavat sunnuntait tuomiosunnuntaihin eli kirkkovuoden loppuun asti saavat nimensä sen mukaan, kuinka kaukana ne ovat helluntaista.

Pyhän Kolminaisuuden päivä – kristinuskon kova ydin ja hämäläiset onkimiehet

Helluntain jälkeistä sunnuntaita vietetään läntisessä kirkossa Pyhän Kolminaisuuden päivänä. Silloin keskiössä on kirkon opetus Jumalan kolmiyhteisyydestä. Sitä kutsutaan myös uskontunnustuksen päiväksi, sillä niin keskeinen on Pyhä Kolmiyhteys kristillisessä opissa.

Osassa Suomea Pyhän Kolminaisuuden päivä oli aikanaan onkimiesten merkkipäivä. Sunnuntaina ei kirkollisen opin mukaan saanut tehdä töitä eikä näin muodoin myöskään valmistaa onkea. Onki piti kuitenkin tehdä nimenomaan kolminaisuuden sunnuntaina, koska tämä Jumalan vastainen teko oli mieleen paholaiselle, ja paholainen taas auttoi saamaan kaloja. Paholaisen apuun luotettiin onkiessa muutoinkin, sillä matoa koukkuun laittaessa saatettiin sanoa: ”Kalan pää minun, minun pää pirun.”

Onerva Ollila

Kirjoittaja on FM ja Almanakkatoimiston graafinen suunnittelija