Viikonpäivistä ja niiden nimistä

Ihmisellä on tarve jäsentää aikaa. Kulttuurissamme aikaa jaetaan vuosiin, kuukausiin, viikkoihin, päiviin, ja niin edelleen. Miksi viikossa on seitsemän päivää? Ja miksi me kutsumme niitä nimillä maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai?

Muinaisille babylonialaisille joka kuukauden 7., 14,. 21. ja 28. päivä oli pyhä päivä (tabu), jolloin ei saanut tehdä mitään tärkeää. Sille, miksi joka seitsemäs päivä oli pyhä, on esitetty kaksi erilaista selitystä. Ensimmäisen mukaan seitsemän päivän jakso tulisi Kuun vaiheista. Pyhäpäiviä olisivat silloin ne päivät, joihin sattuvat Kuun ensimmäinen neljännes (eli kasvava puolikuu), täysikuu, viimeinen neljännes (eli pienenevä puolikuu) ja uusikuu. Toisen selityksen mukaan seitsenpäiväinen viikko perustui seitsemään taivaan valoon eli Merkuriukseen, Venukseen, Marsiin, Jupiteriin, Saturnukseen, Kuuhun ja Aurinkoon. Sitä, miten babylonialaiset näitä viikonpäiviä kutsuivat, ei ole tiedossa.

Nimet taivaankappaleilta

Egyptin ja Babylonian kulttuureissa jokainen päivä oli jaettu 24 hetkeen. Astrologien mukaan päivän jokaista hetkeä vartioi yksi taivaankappale. Taivaankappaleet oli asetettu tuon ajan uskomuksen mukaisesti etäisyysjärjestykseen maapalloon nähden. Järjestys oli kauimmaisesta kappaleesta lähimpään seuraava: Saturnus, Jupiter, Mars, Aurinko, Venus, Merkurius ja Kuu.  Ensimmäisen päivän ensimmäistä tuntia vartioi kauimmainen Saturnus, toista tuntia Jupiter, ja niin edelleen seitsemänteen tuntiin, jota vartioi Kuu. Tämän jälkeen lista aloitettiin alusta eli kahdeksatta tuntia vartioi Saturnus ja yhdeksättä tuntia Jupiter. Ensimmäisen päivän viimeinen eli 24. tunti kuului Marsille. Toisen päivän ensimmäinen tunti oli taas Auringon tunti. Tällä tavoin jokainen tunti sai oman suojelijan. Listaa toistettiin tunnista ja päivästä toiseen. Seitsemännen päivän 24. tunnin vartijana oli Kuu, ja sen jälkeen systeemi lähti pyörimään jälleen alusta: ensimmäisen päivän ensimmäisen tunnin vartijana oli Saturnus, jne.

Viikonpäivät saivat nimensä kyseisen päivän ensimmäistä tuntia valvovasta taivaanvalosta. Näin ensimmäinen päivä oli Saturnuksen päivä, toinen Auringon päivä, kolmas Kuun päivä, neljäs Marsin päivä, viides Merkuriuksen päivä, kuudes Jupiterin päivä ja seitsemäs Venuksen päivä. Myöhemmin, kun kristillinen kirkko yhdisti Auringon Jumalaan, viikon alku siirtyi Auringon päiväksi.

Nykyisissä eurooppalaisissa kalentereissa tämä vanha nimistö on jäänyt elämään. Tosin joitain muutoksia on tapahtunut. Maanantain (engl. Monday, ruots. måndag)  nimi pohjautuu useissa kielissä edelleen Kuuta tarkoittavaan sanaan (engl. Moon, ruots. Mån). Roomalaisilla tiistai oli omistettu Marsille, mutta suomen kielen tiistai (samoin kuin ruotsin tisdag) pohjautuu germaaniseen Tiw-nimiseen sodan jumalaan, joka mytologian mukaan oli yhtä sympaattinen kuin roomalainen esikuvansa. Nimi keskiviikko on tullut suomeen käännöksenä germaanisista kielistä. Saksaksi keskiviikko on Mittwoch, joka tarkoittaa samaa kuin sen suomalainen vastine. Nimi perustuu siihen, että kun aikoinaan viikko alkoi sunnuntaista, oli keskiviikko viikon keskimmäinen päivä.

Torstai oli roomalaisilla Jupiterin päivä, mutta meillä torstai-sana viittaa germaaniseen Tor-jumalaan (ruots. torsdag). Perjantai oli roomalaisilla Venuksen päivä, mutta meillä perjantai viittaa germaaniseen Freya-jumalattareen (ruots. fredag). Lauantai oli roomalaisilla Saturnuksen päivä (engl. Saturday). Tätä päivää kutsutaan monissa itäisen Euroopan kielissä sapatiksi (hepr. šabbat), mutta suomen lauantai on tullut ruotsin kielen kylpemiseen viittaavasta lögardagen-sanasta. Sunnuntai on meillä taas säilyttänyt Auringosta tulleen nimensä (ruots. söndag). (Suomessa on vuodesta 1973 lähtien ollut käytössä kansainvälisen standardi, jonka mukaan viikon ensimmäinen päivä on nykyään maanantai eikä vanhaan tapaan sunnuntai.)

Koska viikonpäivien nimiä alettiin käyttää?

Varhaisimmat tunnetut kirjoitukset, joissa viikonpäivien nimien kerrottiin juontavan taivaankappaleiden ja niitä edustavien jumalien nimistä, ovat roomalaisilta. Esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua eläneen runoilijan Tibulluksen kirjoituksissa mainitaan tämä ns. astrologinen viikko, jossa viikonpäivät ovat planeettojen, Kuun ja Auringon mukaan. Myös Pompeijista on löydetty seinägraffiti, jossa planeetat luetellaan viikonpäiväjärjestyksessä. Lisäksi kreikkalaiselta filosofilta Plutarkhokselta (noin 45–125 j.a.a.) tunnetaan kirjoitus, jossa käsitellään kysymystä viikonpäivien nimeämistä planeettojen mukaan. Itse kirjoitus on kadonnut, mutta otsikko on säilynyt.

Muita nimeämiskäytäntöjä

Viikonpäivien nimeäminen planeettojen, Kuun ja Auringon mukaan on yksi tapa monista. Toinen melko yleinen tapa on nimetä viikonpäivät numeroilla. Silloin maanantai olisi ensimmäinen päivä, tiistai toinen päivä ja niin edelleen. Lisäksi on käytössä erilaisia yhdistelmiä, jossa osa päivistä voi olla numeroituja ja osa saanut poikkeavan nimen.

Jälkimmäisestä käy esimerkkinä Virossa käytössä olevat viikonpäivien nimet. Virossa maanantai on esmaspäev, tiistai teisipäev, keskiviikko kolmapäev ja torstai neljapäev. Lopuilla viikonpäivillä on sitten poikkeavat nimet (perjantai on reede, lauantai laupäev ja sunnuntai pühapäev). Samanlainen yhdistelmä on myös Venäjällä. Siellä tiistai, torstai ja perjantai ovat lukusanoja ’toinen’, ’neljäs’ ja ’viides’. Lisäksi Venäjän keskiviikkoa tarkoittava sana merkitsee päivää, joka on keskellä viikkoa, aivan kuten Suomessa. Lauantai on venäjän kielessä subbota, joka pohjautuu sapattiin, sunnuntain nimi voskresenye pohjautuu ylösnousemusta tarkoittavaan sanaan. Venäjällä maanantaihin viittaava sana tarkoittaa päivää viikonlopun jälkeen. Se on toisinaan myös käännetty ”päivä vapaapäivän jälkeen”.

Yleisesti viikonpäivien nimissä näkyy erilaisten kulttuurien ja tapojen kirjo. Viikonpäivien nimet ovat kehittyneet eri maissa hyvinkin erilaisiksi, vaikka maat olisivat naapureita.

Hyvää Marsin päivää!

Asko Palviainen

Kirjoittaja on tähtitieteilijä ja Almanakkatoimiston erikoissuunnittelija.