Helmikuu ja karkauspäivä

Mikä karkauspäivä?

Helmikuu on alkanut. Tosin tässä helmikuussa on erikoista se, että kuukaudessa on tavanomaisen 28 päivän tilalla 29 päivää. Viimeisen päivän kohdalla on merkintä karkauspäivä. Kuka karkaa ja mistä? Päivän erikoinen nimi on vanhaa perua. Se tulee ajalta, jolloin ajan mittaukseen käytettiin sauvaa tai levyä, jossa oli reikä tai kolo eri päiville. Vuorokauden vaihtuessa tikkua siirrettiin seuraavaan reikään tai koloon, paitsi karkauspäivänä, jolloin reiästä otettu tikku laitettiin takaisin alkuperäiseen reikään. Se siis hypähti paikallaan eli “karkasi”.

Mihin karkauspäivää tarvitaan?

Yksi ajanlaskun ongelma on se, että vuorokausi, eli maapallon pyörähdys itsensä ympäri,  ja vuosi, kierros Auringon ympäri, eivät ole yhteismitallisia. Trooppinen vuosi on 365 vuorokautta 5 tuntia 48 minuuttia ja 46 sekuntia. Se on aika, joka Auringolta kuluu kevätpäiväntasauksesta seuraavaan kevätpäiväntasaukseen. Jos vuoden pituus olisi koko ajan 365 päivää, ei kalenteri pysyisi samassa tahdissa vuodenaikojen kanssa. Tämä vajaan kuuden tunnin ero on huomioitava lisäämällä karkauspäivä.

Alkujaan karkauspäivä lisättiin joka neljäs vuosi, mutta tällä tavalla keskimääräisestä vuodesta (365 päivää 6 tuntia) tulee 11 minuuttia  14 sekuntia liian pitkä. Tämä johti siihen, että mm. kevätpäiväntasauksen ajankohta liukui aikaisemmaksi kuin mitä mm. Nikean kirkolliskokouksessa oli määritelty. 1500-luvulle tultaessa kevätpäiväntasaus oli 11.3. eli 10 päivää aikaisemmin. Tämän takia Gregorius XIII antoi vuonna 1582 karkauspäiväsäännölle lisäsäännön, jonka mukaan tasavuosisadat ovat karkausvuosia vain, jos ne ovat jaollisia luvulla 400. Lisäsääntö selittää, miksi vuosi 2000 oli karkausvuosi, mutta 2100 ei ole.

Nykyinen karkauspäiväsääntö ei ole kovinkaan tarkka. Juliaanisessa kalenterissa päivän virhe tulee jo 128 vuodessa. Gregoriaaniseen kalenteriin tulee päivän virhe noin 3300 vuodessa. Joskus tulevaisuudessa joudutaan korjaamaan karkauspäiväsääntöä, jos halutaan pitää vuodenajat kohdillaan.

Karkauspäivän historiaa

Koska kalenterimme pohjautuu vanhaan roomalaisen kalenteriin, myös karkauspäivän historia noudattaa roomalaista kalenteria ja sen käytäntöjä. Vanhassa roomalaisessa kalenterissa vuosi alkoi maaliskuussa. Tuolloin käytössä ollut karkauskuukausi (mensis intercalaris/Mercedonius) lisättiin vuoden viimeiseen kuukauteen eli helmikuuhun siten, että helmikuu katkaistiin 23. päivän kohdalta ja aloitettiin karkauskuukausi. Karkauskuukauden pituus oli vaihdellen 22 tai 23 päivää. Tämän jälkeen palattiin viettämään helmikuun viimeiset viisi päivää. Toisten lähteiden mukaan nämä helmikuun lopun päivät laskettiin kuuluviksi karkauskuukauteen, jolloin kuukauden pituus olisi ollut 27 tai 28 päivää.

Karkauskuukausia piti lisätä 2–3 vuoden välein ja niiden lisääminen oli Rooman ylipapin tehtävä. Kuukausia lisättiin tai jätettiin lisäämättä, minkä vuoksi roomalainen kalenteri ei seurannut vuodenaikoja riittävän tarkasti. Julius Caesarin tullessa Rooman tosiasialliseksi  hallitsijaksi, oli kalenteri kolme kuukautta jäljessä vuodenajoista. (Kertomuksen mukaan egyptiläinen Sosigenes kertoi Caesarille tiedon vuoden pituudesta.) Tämän tiedon pohjalta Julius Caesar laati uuden kalenterin, joka nykyään tunnetaan juliaanisena ajanlaskuna. Saadakseen kalenterin kohdalleen vuodenaikojen suhteen hän lisäsi vuoteen 46 e.a.a. kolme karkauskuukautta, yhden helmikuulle ja kaksi marras- ja joulukuun väliin. Samalla juliaanisessa kalenterissa luovuttiin karkauskuukaudesta ja tilalle tuli karkauspäivä. Karkauspäivän ajankohdaksi tuli vanhan karkauskuukauden ensimmäinen päivä eli 24.2.

Aluksi roomalaiset pitivät karkauspäiviä liian tiheästi, joka kolmas vuosi. Kun tämä virhe huomattiin, jätettiin karkauspäivät pitämättä aikavälillä 8 e.a.a. – 4 j.a.a. (Jotkut lähteet antavat tälle aikavälille erilaisia vuosia. Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, milloin karkauspäiviä pidettiin vuosien 45 e.a.a ja 9 e.a.a. välillä.) Vuodesta 5 j.a.a. lähtien karkauspäivät pidettiin oikein joka neljäs vuosi.

Caesarin laatima kalenteri oli parannus entiseen, mutta se ei ollut ongelmaton. Juliaanisen kalenterin vuosi on 11 minuuttia liian pitkä todelliseen vuoteen verrattuna. Tämä johti Gregorius XII tekemään kalenteriuudistukseen vuonna 1582, jolloin käyttöön otettiin gregoriaaninen kalenteri.

Kalenteriuudistuksessaan Gregorius XIII korjasi ainoastaan karkauspäiväsääntöä, mutta karkauspäivän paikka säilyi entisenään, 24. helmikuuta. Suomessa noudatettiin roomalaisen sotapäällikön Julius Caesarin sääntöä vuoteen 1996 saakka. Tämän takia mm. nimipäivät, jotka olivat tavallisina vuosina 24.–28.2., siirtyivät karkausvuosina päivällä eteenpäin. Esimerkiksi Onni, jonka nimipäivä oli normaalisti 28.2., vietti karkausvuotena nimipäiväänsä 29.2. Vuodesta 2000 lähtien on karkauspäivä ollut helmikuun viimeisenä päivänä eli 29.2., ja nimipäivät ovat pysyneet paikoillaan myös karkausvuosina. Itse karkauspäivä on suomalaisessa kalenterissa nimipäivätön.

Suomi ja kaksi karkauspäivää

Ja lopuksi: onko Suomessa ollut joskus helmikuussa kaksi karkauspäivää? On, vuonna 1712. Tällöin päättyi 12 vuotta aikaisemmin alkanut erikoinen aikakausi Ruotsi-Suomessa. Maassa oli päätetty siirtyä tuolloin käytössä olleesta juliaanisesta ajanlaskusta gregoriaanisen kalenteriin jättämällä viettämättä kymmenen karkauspäivää vuodesta 1700 alkaen. Vuonna 1700 ei siis ollut karkauspäivää. Vuosina 1704 ja 1708 karkauspäivä epähuomiossa kuitenkin pidettiin. Ruotsi-Suomessa palattiin takaisin juliaaniseen kalenteriin pitämällä helmikuussa 1712 kaksi karkauspäivää. Helmikuun 24. päivä oli normaali karkauspäivä, mutta helmikuulle oli merkitty myös 30. päivä, jossa oli merkintä “tilökelsedag”, lisäpäivä.

Helmikuussa 1712 oli kaksi karkauspäivää.

Asko Palviainen

Kirjoittaja on tähtitieteilijä ja Almanakkatoimiston erikoissuunnittelija.