Latvian juhla- ja pyhäpäiviä

Vaikka Latvia ei sijaitse kovinkaan kaukana Suomesta, on sen juhla- ja pyhäpäivissä varsin paljon eroavaisuuksia Suomeen nähden. Maan historia näyttäytyy kalenterissa erilaisina muistopäivinä. Esittelen tässä blogissa Latvian juhla-, pyhä- ja merkkipäiviä, joihin kuuluvat niin maan kaksi itsenäisyyspäivää kuin monet muut kirkolliset ja kansalliset juhlat. Tänä vuonna (2023) latvialaiset saivat myös ylimääräisen vapaapäivän 29. toukokuuta jääkiekon MM-pronssimitalin kunniaksi!

Juhlat ja pyhät uudestavuodesta uudenvuoden aattoon

Latviassa uudenvuodenpäivä (Jaungada diena) on vuoden ensimmäinen vapaapäivä. Tästä alkaa pidempi juhlaton kausi, joka päättyy pääsiäiseen. Latviassa ovat pitkäperjantai, pääsiäispäivä ja toinen pääsiäispäivä pyhäpäiviä aivan kuten Suomessakin. Seuraava vapaapäivä on 1.5. eli suomalaisittain vappu.  Tällöin juhlitaan sekä työläisiä että vuonna 1920 tänä samana päivänä pidettyä perustuslaillista kokousta.

Latviassa, kuten muissakin Baltian maissa, on kaksi itsenäisyyspäivää. Latviassa juhlitaan 4.5. maan uudelleenitsenäistymistä, kun Latvia ilmoitti 4.5.1990 irtautuvansa Neuvostoliitosta. Toista eli alkuperäistä itsenäisyyspäivää vietetään marraskuussa. Helluntaita tai latviaksi Vasarsvētki vietetään samaan aikaan kuin Suomessa.

Keskikesällä on Latviassa kaksi pyhäpäivää peräkkäin. Ensimmäisenä on keskikesän aatto eli Līgo diena, jota vietetään 23.6. Seuraavana päivänä on Johanneksen päivä eli latvialaisittain Jāņu diena eli juhannus. Tätä vietetään Latviassa myös kesäpäivänseisauksena.

Tammenlehviä ja kukkaseppele ilta-auringon valossa.

Tammenlehvistä ja kesäkukista tehdyt seppeleet kuuluvat Latvian keskikesän juhliin.

Vuoden seuraava juhlapäivä merkitään kalenteriin vain joka viides vuosi, kun vietetään Latvian laulu- ja tanssifestivaalia. Edellisen kerran niitä vietettiin vuonna 2018, joten seuraavan kerran ne ovat kesällä 2023. Ne alkavat kesäkuun lopussa 30.6. ja päättyvät sunnuntaina 9.7. Tarkasti ottaen ne ovat 27. Latvian laulu- ja 17. tanssifestivaalit. Riikaan kokoontuu silloin yli 40 000 osallistujaa niin tanssijoita, laulajia, muusikkoja, harrastajateatterin edustajia kuin käsityöläisiä.

Laulu- ja tanssifestivaalin viimeinen päivä on latvialaisessa kalenterissa merkitty juhlapäiväksi. Se on myös molempien itsenäisyyspäivien lisäksi ainoa juhlapäivä, joka viikonloppuun osuessaan tekee seuraavasta maanantaista myös vapaapäivän.

Latvian toista, alkuperäistä itsenäisyyspäivää vietetään 18.11. Tällöin juhlitaan Latvian vuonna 1918 tapahtunutta itsenäistymistä. Vuoden lopussa on neljä vapaapäivää, kun ensiksi on kolmipäiväinen joulu (24.-26.12.) ja joulukuun viimeisenä päivänä vietetään uudenvuoden aattoa (Vecgada vakars).

Muita merkkipäiviä Latviassa

Latviassa vietetään lukuisia muitakin merkkipäiviä, joista vain osa on merkitty kalenteriin. Perheeseen liittyviä päiviä ovat äitienpäivä (toukokuun toinen sunnuntai), isänpäivä (syyskuun toinen sunnuntai) ja kansainvälinen perheen päivä (15.5.). Lisäksi merkkipäiviä on omistettu eri ammattiryhmille, kuten palo- ja pelastuskunnille 17.5., hoitoalalle (kesäkuun kolmas sunnuntai), tiedonpäivä (1.9.), opettajille (lokakuun ensimmäinen sunnuntai), rajavartijoille 7.11. ja poliiseille 5.12.

Oma baltialainen erikoisuus on naapurimaiden itsenäisyyspäivinä liputtaminen. Ninnpä Latviassa liput nostetaan salkoon niin Liettuan (16.2.) kuin myös Viron (24.2.) itsenäisyyspäivinä. Lisäksi osassa liputuspäiviä on suruliputus eli lippu on puolisalossa. Tällaisia liputuspäiviä on mm. useat kommunistien tekemiin joukkotuhoihin liittyvät päivät ja holokaustin uhrien muistopäivä, jota Latviassa vietetään 4.7.

Sillat, korvaavat pyhäpäivät ja muut erikoispäivät

Latviassa on mahdollista silloittaa eli yhdistää tiistaiksi tai torstaiksi osuva pyhäpäivä edeltävään tai seuraavaan viikonloppuun julistamalla maanantai tai perjantai vapaapäiväksi. Tällöin jokin lauantai merkitään työpäiväksi. Esimerkiksi tänä vuonna (2023) Latvian uudelleenitsenäistymispäivä 4.5. oli torstai. Seuraava päivä (perjantai 5.5.) merkittiin vapaapäiväksi, ja lauantaista 20.5. tuli työpäivä.

Kansanmusiikkia ja -tansseja Latvian kesässä.

Kansanmusiikkia ja -tansseja Latvian kesässä.

Latviassa on voimassa In lieu (suomeksi ’asemasta’ tai ’sijasta’) -käytäntö kolmen juhlapäivän kohdalla. Jos Latvian itsenäisyyspäivä (18.11.), uudelleenitsenäistymispäivä (4.5.) tai Latvian laulu- ja tanssifestivaalin viimeinen päivä on viikonloppuna, seuraava maanantai saa vapaapäivän aseman. Esimerkiksi vuonna 2023 järjestettävän Latvian laulu- ja tanssifestivaalin viimeinen päivä on sunnuntai 9.7., jolloin maanantai 10.7. on vapaapäivä. Vuonna 2024 Latvian uudelleenitsenäistymispäivä 4.5. on lauantai, jolloin maanantai 6.5. on vapaa.

Kolmas erikoisuus Latvian kalenterissa on se, että merkittäviä juhla- ja pyhäpäiviä edeltävä työpäivä on lyhyempi. Kun normaali työpäivä on pituudeltaan kahdeksan tuntia, on juhlan aattopäivänä työpäivän pituus seitsemän tuntia. Lisäksi voidaan julistaa jokin työpäivä vapaaksi. Näin tapahtui toukokuussa, kun Latvian parlamentti Saeima julisti maanantain 29.5. vapaapäiväksi Latvian voitettua jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa pronssimitalin.

Teksti: Asko Palviainen
Kirjoittaja on Almanakkatoimiston erikoissuunnittelija.

Kuvat: Adobe Stock