Vanhoja kalentereita ”tuntien kirjoissa”

Ennen painettuja almanakkoja kalenterit olivat harvojen ulottuvissa. Kirjoja tuotettiin kuitenkin ennen kirjapainotaitoakin, ja keskiaikaisissa käsinkirjoitetuissa ja -koristelluissa hengellisissä teoksissa oli usein myös kalenteriaineistoa.

Kesäkuu (alankomaalainen, n. 1500)

Euroopassa tehtiin keskiajalla myös maallikoille suunnattuja rukouskirjoja. Niitä kutsuttiin nimellä book of hours tai livre d’heures, tuntien kirja. Kirjoista löytyi erilaisten uskonnollisten tekstien ja rukousten lisäksi myös runsaasti kalenteriin ja ajankulkuun liittyvää tietoa. Kalentereita ei tehty tiettyä vuotta varten. Niistä löytyi esimerkiksi vuotuisjuhlien ajankohtia ja pyhimysten muistopäiviä. Upeimmat kirjoista ovat kauttaaltaan koristeltuja. Hienoimmat kirjat olivat valtavan arvokkaita, mutta yksinkertaisia pieniä kirjoja saattoivat omistaa palvelijatkin.

Tuntien kirjoja tuotettiin noin 1200-luvulta 1500-luvulle, ja ne hävisivät painettujen kirjojen yleistyessä. Suomen vanhin kalenteri löytyy ensimmäisestä Suomea varten painetusta kirjasta, Missale Aboensesta (Turun messukirja) vuodelta 1488.

Kuvia tuntien kirjoista

Alla on esimerkkejä eurooppalaisista tuntien kirjoista, muun muassa Ranskasta, Italiasta ja Alankomaista. Kirjojen värikkäillä kalenterisivuilla kuvataan usein kuukauteen liittyviä töitä ja luonnonilmiöitä. Kuvat ovat peräisin British Libraryn käsikirjoituskokoelmista.

Tammikuu (ranskalainen, n. 1410–1430)

Helmikuu (ranskalainen, n. 1406–1407)

Maaliskuu (italialainen, 1500–1510)

Huhtikuu (alankomaalainen, n. 1500)

Toukokuu (alankomaalainen, n. 1497). Kirjan omisti Isabella Katolilainen, Espanjan avioliittonsa kautta yhdistänyt kuningatar.

Heinäkuu (ranskalainen, n. 1410)

Elokuu (ranskalainen, n. 1470–1480)

Syyskuu (ranskalainen, n. 1440–1450)

Lokakuu (italialainen, n. 1490–1494)

Marraskuu (englantilainen, 1400-luvun alkupuoli)

Joulukuu (italialainen, n. 1500)

Katri Niinikangas