Riimut – magiasta kalenterimerkeiksi

Vanhoista riimukivistä tutut riimukirjaimet ovat noin 2000 vuotta vanha keksintö. Riimujen suosio on muodostanut selkeän kaaren: ensimmäisen tuhatluvun aikana riimumerkkien käyttö jatkuvasti kasvoi, saavutti huippunsa 1000–1300-luvulla ja sen jälkeen nopeasti väheni. Tällä hetkellä riimujen tuntijat ovat samanlainen erikoisuus kuin ajanlaskun ensimmäisillä vuosisadoilla.

Kuvassa riimutaulukko teoksesta Suecia antica et hodierna vuodelta 1716. Kuvalähde: http://www.jyu.fi/gammalsvenska/runkunskap.htm

Riimumerkistön kehitti luultavasti joku intelligentti germaani Alppien rinteillä. Hän otti mallia Välimeren ympäristössä käytetyistä kirjaimista ja germaaniheimojen vanhoista taikamerkeistä. Näin syntyivät väkevät kirjainmerkit, joiden käyttö alkoi levitä kaupankäynnin ja liikkuvien heimojen mukana kohti pohjoista.

Riimumerkkien väkevyys tuli siitä, että ne olivat, paitsi kirjaimia, myös taikamerkkejä. Merkkien nimet oli saatu luonnosta ja jumalista ja siksi merkeillä uskottiin olevan enemmän voimaa kuin tavallisilla latinalaisilla kirjaimilla. Jokin kirjain merkitsi karjaa, toinen jäätä, kolmas ratsastajaa, neljäs iloa ja niin edelleen. Kun merkit kaiverrettiin puutikkuihin, voitiin tikkuja heittämällä tulkita ja ennustaa maailman tapahtumia. Jos taas merkkejä kirjoitettiin esineisiin, saatiin esineelle salaista voimaa, olipa kyseessä keihäs tai kilpi tai myöhemmin vaikkapa kirkonkello tai kastemalja.

Riimujen loistoaikaa oli 1000-luvun alku ja runsainta niiden käyttö oli Tanskassa, Etelä-Norjassa ja Ruotsissa, etenkin Mälaren-järven ympäristössä. Riimukirjoitusta on säilynyt eniten toisaalta 1000-luvun ruotsalaisten riimukivien kyljessä, toisaalta norjalaisilla puupalikoilla, joita on kaivettu esiin 1100–1300-luvun maakerroksista.

Riimukivissä on pitkiäkin muistokirjoituksia, usein taisteluissa kuolleiden viikinkien muistoksi: ”Tämä kivi hakattiin Sibbe Hyvän, Foldarin pojan, muistoksi, mutta hänen miehistönsä pystytti kiven.” Puupalikoilla on taas arkisempia viestejä: ”En onnistunut ostamaan olutta enkä kaloja. Lähettäkää minulle joitakin hanskoja” tai ”Suutele minua”.

Riimusauva oli aikansa kalenteri

Riimukirjoituksen loistokaudella syntyivät myös riimuilla kirjoitetut kalenterit. Kristinusko oli tullut Pohjolan maihin ja tuonut mukanaan roomalaisen kalenterin ja kristilliset pyhät. Kalenteri sisältää suuria ja juhlallisia asioita, ja siksi se haluttiin kirjoittaa voimallisin kirjaimin, riimuilla. Puusauvaan veistettiin viikon kulku koko vuoden aikana riimuaakkosten seitsemällä ensimmäisellä kirjaimella ja vierelle kaiverrettiin tärkeiden pyhäpäivien symbolit sekä kuuriimut, jotka antoivat uudenkuun hetket. Näin syntyi riimusauva.

Vanhin tallessa oleva riimusauva on 1100-luvulta, ja riimusauvoja käytettiin yleisesti kalentereina Ruotsissa ja Suomessa 1700-luvulle asti. Silloin kirjapainotuotteet alkoivat olla niin halpoja ja yleisiä, että vanhat riimusauvat saivat väistyä helppokäyttöisempien paperisten almanakkojen tieltä. Suomen maaseudulla riimusauvoja veistettiin harvakseltaan vielä 1800-luvulla, Karjalassa vielä 1900-luvun alussa.

Nykyään riimut ja riimusauvat ovat kokeneet pienimuotoisen renessanssin keskiaikaharrastuksen myötä. Riimuja käytetään myös rajatieteiden piirissä taikoihin ja ennustuksiin yhä samaan tapaan kuin aikoinaan germaanien keskuudessa.

Heikki Oja

Kirjoittaja on professori ja tähtitieteilijä, joka toimi Yliopiston almanakkatoimiston johtajana vuoteen 2012 saakka.

Lisälukemista: Heikki Ojan Riimut-kirjan (2015) esittely