Ajasta allakkaan -näyttely sukeltaa ajanlaskun maailmaan

Observatorion näyttelyhuoneen lasivitriineihin on aseteltu vanhoja ja uusia suomalaisia kalentereita. Esillä on niin tavallisia tasku- ja seinäkalentereita kuin erikoisempia kalenterituotteita, kuten pyyhekalenteri ja posliininen kalenterirasia. Seinällä riippuu puinen kalenterisauva, jollaisia suomalaiset käyttivät ennen kuin painetut almanakat yleistyivät. Tietokoneen näytöltä löytyy runsaasti lisätietoa niin ajanlaskun perusteista ja suomalaisen almanakan vaiheista kuin vaikkapa muinaisten roomalaisten, kiinalaisten tai maya-kansan kalentereista.

Tammikuun 16. päivänä avattiin Helsingin observatoriolla uusi kalenteriaiheinen pienoisnäyttely Ajasta allakkaan, joka on avoinna elokuun 2021 loppuun saakka. Tällaisia ajanlaskuun ja kalentereihin liittyviä näyttelyitä ei Suomessa ole kovin usein ollut tarjolla. Vuonna 2005, jolloin suomalainen almanakka täytti 300 vuotta, Yliopiston almanakkatoimisto järjesti pienen kalenterinäyttelyn Helsingin Postitalolla. Tuolloin Suomen postilaitos julkaisi myös taiteilija Kaisu Klemetin suunnitteleman postimerkin juhlavuoden kunniaksi. Espoossa sijaitseva Suomen kellomuseo on erikoistunut mekaanisiin kelloihin, ja sielläkin on toisinaan ollut esillä myös muita ajan mittaamiseen käytettyjä välineitä – kuten kalentereita.

Innostavaa yhteistyötä

Viime vuonna me Yliopiston almanakkatoimiston työntekijät pääsimme rakentamaan Yliopistomuseon uutta Ajasta allakkaan -näyttelyä. Kun työmme toimistossa on enimmäkseen erilaisten kalenteriaineistojen laatimista ja niiden myyntiä asiakkaille, näyttelyprojekti oli tervetullutta vaihtelua tavalliseen arkeen.

Ajatus kalenteriaiheisesta näyttelystä oli herännyt jo vuosia aiemmin niin Helsingin yliopistomuseon kuin Yliopiston almanakkatoimiston puolella. Nyt molemmat tahot huomasivat, että aika olisi kaikin puolin sopiva idean toteuttamiseen. Yliopiston almanakkatoimiston perustamisesta tuli joulukuussa 2019 kuluneeksi 25 vuotta, mikä olisi jo sellaisenaan juhlanäyttelyn aihe. Ennen kaikkea Ajasta allakkaan -näyttely juhlistaa kuitenkin vuoden 2020 kalenteriuudistusta, joka toi almanakkaan jälleen uusia merkkipäiviä ja kymmenittäin uusia nimipäivänimiä.

Ensimmäiset näyttelyn suunnittelupalaverit pidettiin keväällä 2019 Yliopiston almanakkatoimiston pienessä keittiössä. Sen jälkeen alkoi varsinainen työ. Yliopistomuseon ja Observatorion työntekijät etsivät yliopiston omista kokoelmista näyttelyyn sopivia esineitä ja tilasivat niitä lainaksi muistakin museoista. Itsekin pääsin hakemaan Tampereen Museokeskus Vapriikista kaksi näyttelyesinettä: postikellon ja nimipäiväalmanakan vuodelta 1901.

Kaikki osapuolet kirjoittivat kesän ja syksyn aikana näyttelyyn tulevia tekstejä, jotka sitten käännettiin myös ruotsiksi ja englanniksi. Kommentteja teksteihin sinkoili syksyn aikana puolin ja toisin, ja lauseita hiottiin tarkkaan. Almanakkatoimiston graafikko Katri Niinikangas suunnitteli näyttelyn visuaalista ilmettä yhteisen ideoinnin pohjalta. Yhteistyö oli paitsi asiantuntevaa ja sujuvaa myös hauskaa ja innostavaa. Kiitokset siitä Yliopistomuseon ja Observatorion naisille: Pia Vuorikoski, Päivi Harjunpää, Paula Pyykkö ja Saara Seppälä. Almanakkatoimistossa näyttelyn tekemiseen osallistuivat Katri Niinikangas, Asko Palviainen ja Minna Saarelma-Paukkala.

Kalenteriasiaa kaikille

Kenelle tämä Ajasta allakkaan -näyttely sitten on tarkoitettu? Näyttely on suunniteltu niin, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Pienet päiväkotilapset ja koululaiset voivat pohtia näyttelyssä ajanlaskun perusasioita: Mitä ovat päivä, viikko, kuukausi tai vuosi? Mihin kalentereita tarvitaan? Entä kuinka puusauvalla voidaan seurata ajan kulkua?

Vanhempia näyttelyvieraita saattavat taas kiinnostaa eri kulttuurien kalenterit, kalenteri– ja almanakka-sanojen taustat tai suomalaisen kalenterin historia, samoin kuin vanhojen almanakkojen valistusartikkelit. Näyttelyn vitriineissä on ehkä ensi alkuun yllättävänkin tuntuisia esineitä, kuten ilmapuntari, postikello tai kuppaussarvi. Nekin liittyvät suomalaiseen almanakkaan, sillä almanakka sisälsi aikoinaan myös sääennustuksia sekä tietoja postin kulkureiteistä ja kuppaukseen sopivista ajankohdista!

Me Yliopiston almanakkatoimiston työntekijät toivomme, että Ajasta allakkaan -näyttely houkuttelisi runsaasti lapsia ja aikuisia tutustumaan ajanlaskun aakkosiin ja suomalaisen kalenterin vaiheisiin. Näyttelyn yhteydessä järjestetään keväällä 2020 myös maksuton luentosarja.

Tervetuloa siis sukeltamaan ajanlaskun kiehtovaan maailmaan! Näyttely on avoinna to klo 12–20 ja pe-su klo 12–16. Pääsymaksut 8/6/4 e, maksutta Museokortilla. Helsingin observatorion osoite on Kopernikuksentie 1, 00130 Helsinki.

Minna Saarelma-Paukkala

Kirjoittaja on Yliopiston almanakkatoimiston johtaja.