Nimipäivien viettoa suomalaisyrityksissä

Nimipäiviä voivat viettää yksittäisten ihmisten ohella yritykset. Jotkin suomalaisyritykset, kuten Valio, Elisa ja Asko, löytävät nimensä kalenterista sellaisenaan. Toiset yhtiöt taas juhlivat tuotteensa tai tavaramerkkinsä nimipäivää taikka jotakin muuta niiden toiminnan kannalta keskeistä nimipäivää.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelen lyhyesti, millaisin tavoin eräät suomalaisyritykset juhlistavat niille tärkeitä nimipäiviä. Kyseessä ei ole kaikenkattava listaus vaan poimintoja suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävistä tai aiheen kannalta erityisen kiinnostavista toimijoista. Tietoja on haettu lähdeteosten, verkkosivujen ja sosiaalisen median lisäksi joissakin tapauksissa ottamalla yhteyttä mainittuihin yrityksiin.

28.1. Kalle

Maaleja ja muita sisustuksen pintamateriaaleja myyvä RTV-yhtymä Oy viettää tammikuussa Kallen nimipäivän aikaan Kallen päiviä. Päiviä juhlitaan RTV:n vuonna 1951 perustaneen Väri-Kallen eli kauppaneuvos Karl Gustaf Lindblomin muistoksi. Päiviin kuuluu muun muassa erikoistarjouksia tuotteista sekä kahvitarjoiluja myymälöissä.

Kallen päivät. RTV:n mainoslehti tammikuussa 2023.

Kuvassa RTV:n Kallen päivien mainoslehti tammikuulta 2024. Vuonna 2024 Kallen nimipäivä 28.1. osui sunnuntaille, jolloin RTV:n myymälät eivät olleet auki, joten Kallen päiviä vietettiin jo 25.–27.1. Kuva: Onerva Ollila.

16.3. Ilkka

Sanomalehti Ilkka ilmestyi Vaasassa ja Seinäjoella vuosina 1906–2020. Lehden nimi ei tiettävästi perustu Ilkka-etunimeen vaan nuijasodassa kapinallisten talonpoikien johtajana toimineen pohjanmaalaisen Jaakko Ilkan nimeen. Tästä huolimatta Ilkan päivä 16. maaliskuuta huomioitiin lehden toimituksessa useana vuonna muun muassa tarjoamalla kakkukahveja asiakkaille sekä valitsemalla toimituksen keskuudesta Vuoden Ilkka. Lisäksi lehti ilmestyi ensimmäistä kertaa pienemmässä tabloid-sivukoossa Ilkan päivänä 16.3.2018. Vuonna 2020 Ilkka-lehti yhdistyi vaasalaisen Pohjalainen-lehden kanssa ja alkoi ilmestyä nimellä Ilkka-Pohjalainen, minkä jälkeen Ilkan päivän juhlinta on jäänyt vähemmälle.

1.4. Harald

Yritysten juhlimat nimipäivät ovat pääosin suomalaisen nimipäiväkalenterin mukaisia, mutta poikkeuksiakin on. Viikinkiravintolaketju Harald juhlii aprillipäivänä 1.4., joka on suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissa Haraldin päivä – suomalaisesta kalenterista Haraldia ei löydy. Esimerkiksi vuonna 2015 päivän ohjelmaan kuului ravintolassa järjestetty keskiaikahenkinen teatteriesitys.

22.6. Paula

Etenkin kahveistaan tunnetun elintarvikekonserni Pauligin mainoskasvona on toiminut vuodesta 1950 lähtien Paula-tyttönä tunnettu kansallispukuinen nainen – vuonna 2019 titteli tosin muutettiin Pauligin kahvilähettilääksi. Paulan nimipäivää 22. kesäkuuta Paulig ei kuitenkaan ole tavannut juhlia kovin näkyvästi, mikä saattaa johtua siitä, että päivä osuu useimpina vuosina hyvin lähelle juhannusta. Myöskään Paulin nimipäivän juhlimisesta 25.1. tammikuuta ei löydy juuri viitteitä. Sen sijaan Paulig on viettänyt monena vuonna Hyvän kahvin päivää Gustavin nimipäivänä 6. kesäkuuta, näin muistaen yhtiön vuonna 1876 perustanutta Gustav Pauligia.

1.9. Pirkka

Pirkan nimipäivää 1. syyskuuta juhlitaan paitsi Pirkanmaan maakunnassa, myös K-ryhmän kaupoissa. Pirkka-nimi lienee useimmille suomalaisille tuttu tuotemerkkinä, jonka alla myydään tuhansia erilaisia tuotteita. Lisäksi Pirkka-nimeä kantaa K-ryhmän asiakaslehti, joka tunnetaan erityisesti Niksi-Pirkka-palstasta. Pirkan päivän kunniaksi K-kaupoissa on yleensä runsaasti tarjouksia Pirkka-tuotteista, joskus myös kahvitarjoiluja.

Pirkka-lehden 3/2024 kansikuva

K-ryhmän asiakaslehti on nimeltään Pirkka. Kuvassa Pirkka-lehti nro 3/2024. Kuva: Onerva Ollila

5.9. Mainio

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:n omistamat Mainiokodit ovat ikäihmisille tarkoitettuja palvelu- ja hoivakoteja. Ainakin osassa kodeista Mainion nimipäivää 5. syyskuuta juhlistetaan täytekakun, kääretortun ja muiden makeiden herkkujen merkeissä. Lisäksi osa ketjun yksittäisten kotien nimistä on kalenterinimiä (esim. Mainiokoti Katariina, Mainiokoti Vihtori) – kenties näitäkin nimipäiviä juhlitaan kyseisissä kodeissa!

6.9. Asko

Lahtelaisen huonekaluliike Askon historiaan nimipäiväkalenterilla on ollut suuri vaikutus. Keskeinen peruste nimen valinnalle on tiettävästi ollut se, että yritys perustettiin Askon päivänä 6. syyskuuta 1918. Nykyisin Askon nimipäivän aikaan liikkeen myymälöissä on ajoittain ollut käynnissä Asko-päivinä tunnettu tarjouskampanja, joskin vastaavia kampanjoita on vietetty myös muina vuodenaikoina.

10.9. Kaleva

Oululainen sanomalehti Kaleva on viettänyt Kalevan päivää 10. syyskuuta järjestämällä lukijoilleen lehden nimipäiväjuhlat, joissa on ollut tarjolla monenlaista ohjelmaa sekä hernekeittoa. Vuonna 2014 kyseisenä päivänä järjestettiin esittelykierroksia lehden uusiin toimitiloihin.

2.10. Valio

Maitotuotteita valmistava Valio Oy aloitti toimintansa vuonna 1905 nimellä Voinvienti-osuusliike Valio. Nimi valittiin kuvaamaan osuuskunnan korkeita laatustandardeja, ja sen samanasuisuus Valio-etunimen kanssa lienee sattumaa. Itse asiassa Valio-nimi otettiin nimipäiväkalenteriin vasta vuonna 1929, ja se on jäänyt melko harvinaiseksi: nykyisin se on ensimmäisenä etunimenä 43 suomalaisella (Digi- ja väestötietoviraston tilastot, tilanne 31.1.2024). Kenties tästä syystä nimipäivän juhlinta 2. lokakuuta on ollut Valio Oy:ssä melko pienimuotoista: päivä on ajoittain mainittu yrityksen some-tileillä, ja pääkonttorin henkilöstöruokalassa on ollut tapana tarjota jälkiruuaksi täytekakkua.

19.11. Elisa

Nykyisin muun muassa puhelin- ja laajakaistaverkkoja sekä viihdepalveluita tarjoava Elisa Oyj toimi yli sadan vuoden ajan nimellä Helsingin Puhelinyhdistys. Tarina siitä, miten ja miksi juuri Elisa valittiin yhtiön uudeksi nimeksi vuonna 2000, on pitkä ja paikoin epäselväkin – aihetta on käsitellyt Timo Leppänen teoksessaan Merkilliset nimet. Yhtiö kuitenkin juhlii Elisan nimipäivää 19. marraskuuta varsin näkyvästi. Viime vuosina kokonaisen viikon kestäneeseen Elisan päivän kampanjaan ovat kuuluneet päivittäiset arvoitukset sekä niihin liittyvät lahjakorttiarvonnat.

29.11. Aimo

Valio Oy osti Heinon Tukku Oy:n vuonna 2021 ja uudelleennimesi sen Valio Aimoksi. Uusi nimi ei ole kenties vielä ehtinyt tulla tutuksi monille kansalaisille. Tätä puutetta paikkasi kuitenkin Aimon nimipäivänä 29.11.2023 toteutettu Tue paikallista yrittäjää -kampanja, josta kerrottiin useissa paikallislehdissä koko sivun mainoksin. Lisäksi Aimon päivänä pikatukkuliikkeissä tarjottiin kakkukahveja asiakkaille.

Aamulehden kansikuva 29.11.2023. Valio Aimo.

Valio Aimon mainos Aamulehden kannessa 29.11.2023. Kuva: Mika Peura.

18.12. Rami

Rakennuskonevuokraamo Ramirentin yhteys miehennimeen Rami on sattumaa: yritysnimi on alun perin lyhenne sanasta rakennusmies. Tämä ei kuitenkaan estä yritystä juhlimasta Ramin nimipäivää 18. joulukuuta, jolloin vuokraamoissa on asiakkaille yleensä tarjoiluja tai pieniä lahjatuotteita. Lisäksi päivä nostetaan esille yrityksen sosiaalisen median julkaisuissa.

Autamme yrityksiä nimipäiväjuhlien ideoimisessa

Nimipäivä on yritykselle mainio tilaisuus juhlia ja nostaa esille toimintaansa. Useimmat yritykset eivät toki löydä nimeään kalenterista, mutta hieman luovuutta käyttämällä yrityksen tuotteistosta tai historiasta löytynee jokin nimi, joka oikeuttaa nimipäivän juhlimisen! Nykyään helpoin tapa huomioida nimipäivä on tiedottaa asiasta sosiaalisessa mediassa, mutta tämän lisäksi monet yritykset järjestävät asiakkailleen tarjouksia ja kilpailuja, ajoittain myös tapahtumia ja kulttuuriohjelmaa.

Kaikki yritykset eivät huomioi nimipäiväänsä ainakaan ulospäin näkyvillä tavoilla, ja tämäkin on täysin hyväksyttävää. Yliopiston almanakkatoimisto haluaa kuitenkin tukea kaikenlaista nimipäiväkulttuurin vahvistamista Suomessa. Jos siis edustat jotakin yritystä, jonka nimipäivää tulisi mielestäsi viettää näyttävämmin, voit ottaa yhteyttä meihin kampanjoiden ideoimiseksi: almanakka@helsinki.fi. Tarjoamme mielellämme esimerkiksi taustatietoa nimipäivistä sekä nimiaiheisia asiantuntijapuheenvuoroja.

Teksti: Lasse Hämäläinen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja nimistöntutkija, joka työskentelee Yliopiston almanakkatoimistossa kalenteritoimittajana.