Stefan Kajanus Helsingin yliopiston Kalenteripalvelut Oy:n toimitusjohtajaksi
Stefan Kajanus Helsingin yliopiston Kalenteripalvelut Oy:n toimitusjohtajaksi
Helsingin yliopiston Kalenteripalvelut Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu kauppatieteiden maisteri Stefan Kajanus. Hän aloittaa tehtävässä 13.1.2025.
”Otan tehtävän vastaan innostuneena ja odotan, että pääsen yhdessä osaavan henkilöstön kanssa edistämään tärkeää tehtäväämme suomalaisen nimipäiväperinteen ja korkealaatuisten kalenteripalveluiden kehittämiseksi”, Kajanus kertoo.
Kajanus tuo mukanaan monipuolista kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä, johtamisesta sekä painettujen ja digitaalisten sisältöjen parissa työskentelystä. Hän on aiemmin toiminut myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä media-, musiikki- ja kustannusalalla, muun muassa Schildts & Söderströms Ab:n myyntijohtajana ja varatoimitusjohtajana, Alma Mediapartners Oy:n myyntijohtajana, Kauppalehti Oy:n mediamyynnin johtajana, GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtajana sekä Niini & Co Oy:n myynti- ja markkinointijohtajana.
”Olen saanut työskennellä monissa eri kehitysvaiheen yrityksissä. Nyt haluan antaa täyden työpanoksen Yliopiston almanakkatoimiston hyväksi ja jatkaa yhtiön panostusta digitalisaation mahdollistamiin palvelumalleihin sekä muuhun liiketoiminnan kehittämiseen”, Kajanus toteaa.
Helsingin yliopiston Kalenteripalvelut Oy:ssä on panostettu viime vuosina digitalisiin palveluprosesseihin, joilla on esimerkiksi sujuvoitettu kalenteriaineistojen myyntiä ja markkinointia. Yhtiössä on otettu käyttöön uusi asiakkuushallintajärjestelmä sekä toteutettu verkkosivu-uudistus ja verkkokauppa. Myös digitaalisia liiketoimintamahdollisuuksia on kartoitettu.
”Odotamme, että uusi toimitusjohtaja kehittää nykyistä, pitkälti paperipohjaista kalenteriliiketoimintaa ja löytää yhdessä eri asiakasryhmien kanssa mielenkiintoisia, suomalaista nimipäiväkulttuuria vahvistavia digitaalisia liiketoimintamahdollisuuksia. Kajanuksella on tähän erinomaiset valmiudet”, yhtiön hallituksen puheenjohtaja, MBA Mika Peura toteaa.
Helsingin yliopiston Kalenteripalvelut Oy on Helsingin yliopiston rahastojen omistama yhtiö, joka vastaa yliopiston kalenteriliiketoiminnasta. Yhtiö toimii julkisuudessa myös nimellä Yliopiston almanakkatoimisto. Helsingin yliopistolla on tekijänoikeus suomalaisiin nimipäiväluetteloihin. Nimipäivien julkaisuoikeuksien lisäksi yhtiö myy graafisia kalenteriaineistoja sekä erilaisia kalenteritietoja ja -palveluja. Yhtiö palvelee myös kansalaisia, viranomaisia ja mediaa suomalaiseen kalenteriin liittyvissä asioissa. Sen perinteisiä julkaisuja ovat Yliopiston almanakka ja Universitetsalmanackan.
HY Kalenteripalvelut Oy:n liikevaihto on n. 0,8 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on neljä työntekijää. Yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2012 lähtien toiminut FT Minna Saarelma-Paukkala jää eläkkeelle keväällä 2025.
Lisätietoja:
Stefan Kajanus, p. 040 557 7475, stefan.kajanus@gmail.com
Mika Peura, p. 050 438 0797, mika.peura@unigrafia.fi
Saattaisit myös tykätä
Aiheeseen liittyvät postaukset

Kansanvalistusseuran kalenterien nimistö
Kansanvalistusseuran kalenterit ja suomalaiset etunimet: kuinka kansallisuusaate vaikutti nimistöön ja millaisia nimiä tuotiin suomalaisten tietoisuuteen 1800- ja 1900-luvuilla.

Kansainvälinen romanipäivä nostaa esiin romanien historiaa, kulttuuria ja kieltä
Huhtikuun 8. päivänä vietetään kansainvälistä romanipäivää. Päivämäärä viittaa ensimmäiseen kansainväliseen romanikongressiin, joka pidettiin Lontoossa vuonna 1971.

Vuosi 2024 on karkausvuosi, jolle osuu kymmenen arkivapaapäivää
29. helmikuuta 2024 vietetään karkauspäivää, joka on kalenterissamme nimipäivätön päivä. Lisäksi tuleva vuosi on arkivapaiden näkökulmasta herkullinen, sil