logo

Nimipäivät | Namsdagar | Name days

Nimipäivien tekijänoikeus

Helsingin yliopistolla on tekijänoikeus laatimiinsa nimipäiväluetteloihin, joita ovat suomalainen ja suomenruotsalainen nimipäivälista sekä kissojen, koirien ja hevosten nimipäivälistat. Oikeus perustuu tekijänoikeuslain ns. luettelopykälään. Nimipäivien luettelosuoja vahvistettiin korkeimmassa oikeudessa vuonna 2000.

Nimipäivien käytöstä peritään yleensä tekijänoikeusmaksu Almanakkatoimiston hinnaston mukaisesti. Nimipäivätietojen julkaiseminen on kuitenkin vapaata, jos kerralla ei julkaista enempää kuin kahden viikon nimipäivätietoja tai aakkosellisesta listasta yli 15 nimeä.

Nimipäivähinnasto

Nimipäivät painetuissa kalentereissa

Painetuissa vuosi- ja kuukausikalentereissa nimipäivien julkaiseminen on tekijänoikeuden alaista. Tekijänoikeusmaksu määräytyy tuotteen painosmäärän perusteella. Kaksikielisissä kalentereissa, joissa ovat mukana sekä suomalaiset että suomenruotsalaiset nimipäivät, maksu on puolitoistakertainen yksikielisiin verrattuna.

Nimipäivät lehdistössä, radiossa ja televisiossa

Nimipäivätietojen julkaiseminen sanoma- ja aikakauslehdissä sekä radiossa ja televisiossa on vapaata, jos kerralla ei julkaista enempää kuin kahden viikon nimipäivätietoja tai aakkosellisesta listasta yli 15 nimeä. Tätä pidempien listojen julkaisemisesta peritään tekijänoikeusmaksu. Painetuissa julkaisuissa maksu määräytyy tuotteen painosmäärän mukaan, muun median kohdalla maksuista sovitaan tapauskohtaisesti.

Tiedotusvälineet voivat halutessaan ostaa nimipäivälistat Almanakkatoimistosta sähköisinä dokumentteina myös sellaiseen käyttöön, joka ei ole tekijänoikeuden alaista. 

Nimipäivät internetissä

Nimipäivätietojen julkaiseminen internetissä on vapaata, jos verkkosivuilla ei julkaista kerralla enempää kuin kahden viikon nimipäivätietoja tai aakkosellisesta listasta yli 15 nimeä. Samoin nimihaku on vapaa tekijänoikeusmaksuista, jos tuloksena on vain pariin päivään liittyviä tietoja. Tätä suurempien aineistojen julkaisumaksuista sovitaan tapauskohtaisesti.

Verkkosivujen ylläpitäjät voivat halutessaan ostaa nimipäivälistat Almanakkatoimistosta sähköisinä dokumentteina myös sellaiseen käyttöön, joka ei ole tekijänoikeuden alaista.

Nimipäivät mobiilisovelluksissa

Mobiililaitteisiin tarkoitetuissa sovelluksissa nimipäivien julkaiseminen on aina tekijänoikeuden alaista. Tämä johtuu siitä, että vaikka asiakas ei yleensä voi nähdä nimipäivälistoja kuin pienen katkelman kerrallaan, sovellusten myynti- tai jakotilanteessa on luovutettu eteenpäin koko vuoden nimipäiväluettelo.

Yliopiston almanakkatoimisto sai kesällä 2013 tekijänoikeusneuvostolta lausunnon nimipäivien luettelosuojasta mobiilisovelluksissa (2013:8). Tekijänoikeusneuvoston mukaan nimipäivien käyttäminen mobiilisovelluksessa perustuu aina koko nimipäiväluettelon hyödyntämiseen, vaikka mobiililaitteen haltija voikin sovellusta käyttäessään samanaikaisesti käyttää vain pientä osaa luettelon tiedoista. "Nimipäiväluettelon kappale voi olla joko sovelluksen käytettävissä palveluntarjoajan palvelimelta (online-käyttö) tai palvelimelta voidaan ladata kappale nimipäiväluetteloa kuhunkin sovellusta käyttävään mobiililaitteeseen. Tarkemmasta teknisestä toteutuksesta riippumatta kysymys on aina nimipäiväluettelon yhden tai useamman kappaleen valmistamisesta ja niiden saattamisesta yleisön saataviin, joka kuuluu tekijänoikeuslain 49 §:ssä tarkoitetun luettelosuojan piiriin.”

Mobiilisovelluksissa nimipäivien tekijänoikeusmaksu veloitetaan myytyjen sovellusten kappalemäärän mukaan. Koska mobiilisovellusten myyntihinnat ovat paperikalenterien hintoja alhaisemmat, niiden nimipäivämaksut ovat myös alhaisemmat. 

Login Form