logo

Veera, Anni vai Laura?

Tiukka kilpa tyttöjen suosikkinimestä

Vastailmestyneeseen Yliopiston nimipäiväalmanakkaan sisältyvät 100 suosituinta -listat vuonna 2001 syntyneiden lasten etunimistä. Poikien puolella Eetu on selvä ykkönen, mutta tyttöjen puolella Veera, Laura ja Anni kilpailevat hyvin tasaisesti.

Väestörekisterikeskus julkaisi jo talvella alustavan listan vuoden 2001 kärkinimistä, ja sen mukaan Laura oli tyttöjen nimisuosikki. Viime vuonna 396 vauvaa oli saanut tämän nimen. Veera oli kakkosena (394) ja Anni kolmantena (393).

Helsingin yliopisto kokosi oman listansa Väestörekisterikeskuksen uudemman aineiston mukaan, ja yliopiston listalla Veera pitää kärkipaikkaa (398 vauvaa). Anni on toisena (397) ja Laura vasta kolmantena (392).

"Tilastojen erot johtuvat poiminnan ajankohdista ja poimintaehdoista", selittää professori Eero Kiviniemi, joka hoitaa yliopiston nimitilastoja. "Meillä on esimerkiksi otettu mukaan vain Suomessa syntyneet suomenkieliset lapset. Tällä kertaa erot listan kärjessä ovat niin pieniä, että Veera ja Anni voivat oikeastaan jakaa ykkössijan; pikku-Veerojahan on vain yksi enemmän."

Pari vuotta kärjessä ollut Jenna putosi viisi sijaa ja sai päästää vielä Roosan ja Emmankin edelleen.

Poikien puolella kahtena edellisenä vuonna poikkeuksellisen suosittu Aleksi löytyy nyt neljänneltä sijalta. Selvään johtoon nousi uusvanha nimi Eetu (561 vauvaa), toiseksi kipusi Juho (517), ja entinen kakkonen Ville putosi kolmanneksi (493).

Mette ja Kimi kovassa nousussa

Sadan suosituimman nimen listalla nopeimmat nousijat ovat tyttöjen puolella suosionsa kaksinkertaistanut Mette ja poikien puolella vielä nopeamman nousun aloittanut Kimi. Kumpaakaan nimeä ei vielä löydy Suomen almanakoista.

Muita nousussa olevia tytönnimiä ovat esimerkiksi Eevi, Matilda, Wilma, Ilona ja Reetta. Poikien puolella suosiotaan ovat nostaneet esimerkiksi Kaapo, Aaro, Tino, Rasmus, Onni ja Eelis.

Ruotsinkielisten vauvojen kärkiniminä olivat tyttöjen puolella Wilma, Amanda ja Emilia ja poikien puolella Anton, William ja Emil.

"Wilma ei ole vielä almanakassa, mutta otetaan luultavasti mukaan seuraavassa nimiuudistuksessa", kertoo professori Marianne Blomqvist, joka hoitaa Helsingin yliopistossa suomenruotsalaista nimilistaa. Uudet nimilistat vahvistetaan noin vuoden kuluttua ja ne astuvat voimaan vuoden 2005 alussa.

Helsingin yliopiston lista suosituimmista ensimmäisistä etunimistä vuonna 2001

Tytöt:
Veera
Anni
Laura
Roosa
Emma
Jenna
Iida
Nea
Emilia
Aino
Pojat:
Eetu
Juho
Ville
Aleksi
Niko
Jere
Leevi
Lauri
Arttu
Joona

Lähde: Yliopiston nimipäiväalmanakka/Väestörekisterikeskus

Lisätietoja:

Yliopiston almanakkatoimisto, p. 09 1912 2942, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Professori Emerita Marianne Blomqvist, puh. 040 516 5459, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Login Form