Äitienpäivä on perheiden juhla
Äitienpäivää juhlitaan vuosittain toukokuun toisena sunnuntaina. Suomessa äitienpäivää on vietetty 1910-luvulta lähtien, ja virallinen liputuspäivä siitä tuli vuonna 1947. Almanakkaan äitienpäivä on merkitty vuodesta 1950.
Aluksi suomalainen äitienpäivä oli luonteeltaan isänmaalliskristillinen juhla. Kouluilla järjestetyissä juhlissa laulettiin hengellisiä lauluja ja pidettiin kohottavia puheita äideille. Vuonna 1942 kaikki Suomen äidit saivat vapaudenristin; marsalkka C. G. E. Mannerheimin allekirjoittama Ylipäällikön päiväkäsky on yhä nähtävillä useissa Suomen kirkoissa.
Nykyisin suomalaisissa kodeissa äitienpäivää juhlitaan esimerkiksi kukkien, korttien ja herkullisten aamiaisten kera. Etelä-Suomessa päivän perinteisiin kuuluu, että äidille kerätään valkovuokkokimppu. Myös yhdessä isovanhempien kanssa syöminen ja äidin hemmottelu kuuluvat monien perheiden äitienpäivätapoihin.
Yksi pisimmistä äitienpäiväperinteistä Suomessa on valtakunnallinen äitienpäiväjuhla, jota on järjestetty jo 1940-luvulta lähtien. Juhlaa organisoi pitkään Väestöliitto, mutta nykyisin sen järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Juhlassa tasavallan presidentti jakaa ansioituneille äideille Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Vuosittain tunnustuksen saa kolmisenkymmentä äitiä.

Vasemmalla Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, oikealla kuva Ylipäällikön päiväkäskystä maamme äideille vuodelta 1942.
Äitienpäivän amerikkalaiset juuret
Myös Yhdysvalloissa äitienpäivää juhlitaan toukokuun toisena sunnuntaina. Päivän taustalla on äitien asiaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ajanut Ann Reeves Jarvis. Hänen tyttärensä Anna Jarvis järjesti äitinsä kuoltua tälle muistotilaisuuden, jota pidetään ensimmäisenä virallisena äitienpäiväjuhlana. Anna Jarvis alkoi kampanjoida äitien muistopäivän puolesta ja saikin päivän vakiinnutettua nopeasti koko liittovaltioon. Äitienpäivästä tuli koko Yhdysvalloissa kansallinen juhlapäivä ja virallinen liputuspäivä vuonna 1914.
Amerikkalaisiin äitienpäiväperinteisiin ovat kuuluneet muun muassa kirkossa käyminen, neilikat ja ateriointi yhdessä perheen kanssa. Kukka- ja korttikauppiaat näkivät äitienpäivän markkinapotentiaalin jo varhain, vaikka Anna Jarvisin mielestä päivän tarkoitus oli osoittaa omalle äidille kunnioitusta, ei hukuttaa tätä lahjoihin. Nyttemmin kuluttaminen on noussut yhä merkittävämpään rooliin yhdysvaltalaisessa äitienpäivän vietossa. Kukkien, korujen ja hemmottelupalveluiden kauppa käy kiivaana toukokuun alussa.
Suomessakin kaupallisuus on läpäissyt äitienpäivän vieton, mutta mittakaava on hieman pienempi kuin Atlantin takana; timanttisormus ei ole suomalaisäidin tavallisin lahjatoive. Muistamisen tapa ja laajuus on perhekohtaista. Monet äidit kokevat parhaiksi muistamisiksi lasten rakkaudella valmistelemat kakut, pikkulahjat ja itse askarrellut kortit.
Mothering Sunday ja muita äitienpäivän ajankohtia
Englantilaisen äitienpäivän tausta on uskonnollinen ja sen ajankohta on yhä pääsiäisestä riippuvainen. Alun perin neljäs paastonajan sunnuntai eli Mothering Sunday oli pyhäpäivä, jona uskovien oli tapana osallistua messuun kastekirkossaan tai muuten kotikirkkonaan pitämässään kirkossa. Kirkonmenojen jälkeen kokoonnuttiin lapsuudenkotiin, jossa äidille tarjoiltiin kakkua. Yhdysvaltalainen äitienpäivän juhlinnan malli levisi Englantiinkin, ja niin perhekeskeinen ja kaupallinen äitien muistaminen tuli sielläkin osaksi päivän viettoa.
Äitienpäivä levisi 1900-luvun kuluessa käytännössä koko Eurooppaan ja muualle maailmaan. Tavallisin ajankohta on toukokuun toinen sunnuntai, mutta useita muitakin päiviä käytetään. Ruotsissa äitienpäivää vietetään toukokuun viimeisenä sunnuntaina ja Norjassa helmikuun toisena sunnuntaina. Monissa Itä-Euroopan maissa äitejä juhlitaan kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. ja arabimaissa kevätpäiväntasauksena (yleensä 21.3.). Joissakin maissa äitienpäivän ajankohta ja perinteet noudattavat jotakin vielä varhaisempaa, kansanperinteestä nousevaa äitiyden juhlimisen tapaa.
Teksti: Onerva Ollila
Kirjoittaja on Yliopiston almanakkatoimiston viestintäkoordinaattori ja graafikko.
Teksti pohjautuu teokseen Ajan tasalla – suomalainen kalenteri tänään (Ollila, Palviainen, Saarelma-Paukkala, Otava 2019)
Sinua saattaa kiinnostaa:
07.11.2017
Isien oma päivä
Marraskuun toisena sunnuntaina vietetään Suomessa isänpäivää. Silloin nostetaan liput salkoon kaikkien isien kunniaksi. Tänä vuonna isänpäivän ajankohta on 12. marraskuuta.
Lue lisää