Lähde: Tiedevinkki 6/98 29.10.1998

Useita muutoksia vuoden 2000 kalentereissa.

Suosikkinimet vaihtuvat jälleen.

Muutokset Helsingin yliopiston nimipäiväluetteloon vuoden 2000 alusta lähtien

Karkauspäivän siirto helmikuun loppuun

Karkauspäivän siirtäminen - kansatieteen asiantuntijan lausunto

Uusien etunimien yleisyys 1880-1990

Useita muutoksia vuoden 2000 kalentereissa

Lisää nimiä kalenteriin, karkauspäivä siirtyy ja uutenavuotena liputetaan

Suomalaiseen nimipäiväluetteloon liitetään vuoden 2000 alussa 31 uutta nimeä. Osa nimistä on ollut almanakassa jo tämän vuosisadan alussa, mutta tuon ajan henkisen ilmapiirin mukaisesti ne siirrettiin suomenruotsalaiseen kalenteriin tai jätettiin kokonaan pois. Monen nimen suosio on kokenut uuden nousukauden, ja niinpä almanakkaan pääsevät nyt takaisin esimerkiksi Aleksandra, Juliaana, Matleena, Rebekka ja Roope. Myös Valentin pääsee jälleen vanhalle paikalleen ystävänpäivälle.

Ehkä odotetuin uusista nimistä on Katriina, jolla on yli 15 000 kantajaa. Se on ollut yleisin almanakasta puuttuva nimi.

Uusien nimien nousu

Toinen mukaanotettava ryhmä ovat uudet, viime vuosikymmeninä esiin nousseet nimet. Tällaisia ovat esimerkiksi Jami, Jemina, Kiia, Miro, Roni, Ronja ja Tino. Uusin näistä on Ronja, sillä ensimmäiset suomalaiset Ronjat kastettiin vasta 1980-luvulla.

Vuoden 2000 nimiuudistuksen arkkitehteinä ovat olleet Helsingin yliopiston nimistöntutkijat professori Eero Kiviniemi Suomen kielen laitokselta ja professori Marianne Blomqvist Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitokselta.

Eero Kiviniemen mukaan muutokset katsottiin tarpeellisiksi, koska monet kalenterista puuttuvat nimet ovat yleistyneet yllättävän nopeasti. "Vaikka edellinen uudistus tuli voimaan vuoden 1995 alussa, monet aiemmin harvinaiset nimet on annettu jo niin monelle lapselle, että niille on pyritty löytämään paikka almanakassa", toteaa Kiviniemi.

Ruotsalainen nimilista uusiutuu

Vuoden 2000 nimiuudistuksessa on pyritty yhden-mukaistamaan suomalaista ja suomenruotsalaista kalenteria. Professori Marianne Blomqvist toteaa kaihoisasti, että hänen oma etunimensäkin jouduttiin nyt siirtämään tähänastiselta paikaltaan helmikuun 4. päivältä elokuun 15. päivälle.

Blomqvist on kuitenkin siirtoon tyytyväinen, sillä tällä tavalla saatiin helmikuun 4. päivälle tila kahdelle aivan uudelle ruotsalaiselle nimelle: Ronjalle ja Mylle. Niiden mukaanottamisella kunnioitetaan 1900-luvun kahta maineikkainta lastenkirjailijaa, Astrid Lindgreniä ja Tove Janssonia.

Suomenruotsalainen nimilista saa kaikkiaan 28 uutta tai uusvanhaa nimeä ja neljä nimeä siirretään uudelle päivälle. Almanakkaan pääsevät Ronjan ja Myn lisäksi mm. Jennifer, Linn, André, Jon, Peik ja Rufus.

Kaikki uuden suomalaiset ja suomenruotsalaiset nimet ja perustelut niiden mukaantulolle on esitelty vastailmestyneessä Yliopiston nimipäiväalmanakassa 1999.

Karkauspäivä siirtyy

Vuosi 2000 on karkausvuosi, jolloin helmikuussa on yksi ylimääräinen päivä. Karkauspäivän paikkana pidetään Euroopassa yleisesti helmikuun viimeistä päivää. Pohjoismaissa on kuitenkin näihin aikoihin asti noudatettu kaksituhatta vuotta vanhaa perinnettä ja merkitty karkauspäivä helmikuun 24. päiväksi.

"Karkauspäivän paikan kiinnitti Julius Caesar vuonna 46 ennen ajanlaskumme alkua. Roomalaisilla oli helmikuu ollut vuoden viimeinen kuukausi. Karkausvuosina helmikuu typistettiin 23-päiväiseksi ja sen jälkeen liitettiin kokonainen karkauskuukausi. Kun Caesar uudisti ajanlaskun, hän määräsi karkauspäivän entiselle paikalle helmikuun 24:nneksi", kertoo dosentti Heikki Oja Helsingin yliopiston tähtitieteen laitokselta.

Karkauspäivä on ollut perinteisellä kohdalla ensimmäisestä Ruotsi-Suomen kalenterista vuodesta 1608 alkaen. Ruotsi luopui käytännöstä 1990-luvun puolivälissä ja päätti siirtää vuodesta 2000 alkaen karkauspäivän helmikuun 29:nneksi.

Helsingin yliopisto pyysi lausunnon yliopiston omilta merkkipäiväasiantuntijoilta. Assistentti Sirpa Karjalainen kansatieteen laitokselta katsoi, että siirtoa ei ole syytä vastustaa. "Ainoa argumentti, jolla nykyisen käytännön jatkamista saattaisi perustella, on kaiketi se, että lukuisia kalenteriuudistuksia uhmanneen vanhan roomalaisen tradition ylläpitäminen olisi sinänsä vaalimisen arvoinen kuriositeetti", totesi Karjalainen.

Helsingin yliopisto kuitenkin katsoi siirron edut suuremmiksi kuin haitat, ja siksi Suomessakin on vuodesta 2000 alkaen karkauspäivä helmikuun lopussa.

Liput tervehtivät 2000-lukua

Sisäasiainministeriö on päättänyt suositella, että vuoden 2000 uudenvuodenpäivä olisi liputuspäivä. "Ehdotus uudenvuodenpäivän liputukseen tuli Suomalaisuuden Liitolta ja Helsingin yliopistolta", kertoo tiedostuspäällikkö Helinä Tuominen sisäasiainministeriöstä.

"Sisäasiainministeriössä katsottiin, että Suomen lipun nostaminen salkoon on hyvin sopiva tapa juhlistaa 2000-luvun alkua", toteaa Tuominen. "Kansalaiset ovat tottuneet näkemään Suomen lipun presidentin uudenvuodenpuheen yhteydessä, ja nyt he voivat itsekin juhlistaa päivää liputuksella."

Sisäasiainministeriön selvityksen mukaan uudenvuodenpäivä on vakiintunut liputuspäivä kolmessa Suomen naapurimaassa, Norjassa, Ruotsissa ja Virossa. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina uudenvuodenpäivä oli itsenäisyyspäivän veroinen kansallinen juhlapäivä, jolloin presidentti piti vastaanoton ja Valkoisen Ruusun ritarimerkit määrättiin jaettavaksi. Nyt liputus palauttaa uudellevuodelle sen perinteistä arvokkuutta.

Tiedotuspäällikkö Tuominen kertoo, että päätös liputuksesta tehtiin näin aikaisin, jotta tieto ehtisi vuoden 2000 kalentereihin. Helsingin yliopisto on jo ehtinyt päättämään, että se merkitsee uudenvuodenpäivälle lipunkuvan omissa almanakoissaan.

Lisätietoja:

Nimipäiväuudistuksesta:
Professori Eero Kiviniemi, Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, puh. 09-2753689 (29.10. tavattavissa vasta klo 16 jälkeen),
Professori Marianne Blomqvist, Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitos, puh. Brysseliin +32-2-3581706

Karkauspäivän siirrosta:
Assistentti Sirpa Karjalainen, Helsingin yliopiston kansatieteen laitos, puh. 09-19122623,
Dosentti Heikki Oja, Helsingin yliopiston tähtitieteen laitos, puh. 09-19122942

Uudenvuoden liputuksesta
Tiedotuspäällikkö Helinä Tuominen, Sisäasiainministeriö, puh. 09 - 1602812,
Neuvotteleva virkamies Ismo Atosuo, Sisäasiainministeriö, puh. 09-1602816 (lomalla 29.-30.10.),
Puheenjohtaja Pentti Huttunen, Suomalaisuuden Liitto, puh. 019-238016

Taustatietoja karkauspäivästä:
Heikki Ojan ja Sirpa Karjalaisen lausunnot karkauspäivän siirrosta

Taustatietoja uusista nimipäivistä:
Eero Kiviniemen piirtämiä käyriä uusien etunimien yleisyydestä 1880-1990. Käyrien julkaiseminen on sallittua, jos niiden yhteyteen liitetään teksti "© Helsingin yliopiston suomen kielen laitos".

Muutokset Helsingin yliopiston nimipäiväluetteloon vuoden 2000 alusta lähtien

Uudet suomalaiset nimet

Aada, Aleksandra, Eerika, Elise, Elmeri, Jami, Janette, Jemina, Joanna, Juliaana, Katriina, Kiia, Matleena, Miina, Mikaela, Milka, Miro, Miska, Nikolai, Olivia, Rasmus, Rebekka, Robert, Roni, Ronja, Roope, Santtu, Susanne, Tino, Valentin, Viola

Uudet suomenruotsalaiset nimet

Adrian, Albertina, André, Eliel, Jennifer, Jessica, Joanna, Johnny, Jon, Jonna, Juliana, Kia, Klaus, Linn, Linus, Lisen, Marit, Marlene, Mary, My, Natalie, Ola, Peik, Rebecka, Ronja, Rufus, Susanne, Teresa

Uusille päiville siirtyvät suomenruotsalaiset nimet

Ada (ent. 30.10.), Frank (ent. 8.10.), Marianne (ent. 4.2.), Rasmus (ent. 3.5.)

Suosikkinimet vaihtuvat jälleen

Laura ja Niko nousivat kultapallille

Vain yhden vuoden ehtivät vuoden 1996 suosikkinimet Jenna ja Aleksi pitää kärkipaikkansa. Vuonna 1997 annettiin nimeksi tytöille useimmin Laura ja pojille Niko. Myös suomenruotsalaisella puolella saatiin uudet kärkinimet Emma ja Anton.

Vastailmestynyt Yliopiston nimipäiväalmanakka on kirjannut suomalaisten etunimien Top 100 -listan ja suomenruotsalaisella puolella Top 50 -listan. Listojen perustana on Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmä, ja aineistossa ovat mukana kaikkien Suomessa 1997 syntyneiden suomen- ja ruotsinkielisten lapsien nimet.

Suosio vaihtelee nopeasti

"Kärkinimien prosenttiosuudet ovat laskeneet selvästi alemmalle tasolle kuin aikaisemmin Suomessa", kertoo professori Eero Kiviniemi Helsingin yliopistosta. Kun aikaisemmin tällä vuosisadalla suosituin nimi annettiin vuosittain 4-5 prosentille lapsista, sai vuonna 1997 yleisimmän tytönnimen (Lauran) 2 % tytöistä ja yleisimmän pojannimen (Nikon) 2,3 % pojista.

"Saattaa olla, että suosikkilistojen julkaiseminen tasoittaa kärkinimien suosiota", pohdiskelee Kiviniemi. Yliopiston nimipäiväalmanakka on jo neljän vuoden ajan julkaissut varsin pitkät listat yleisimmin valituista nimistä. "Ehkä vanhemmat eivät halua valita lapselleen juuri kaikkein tavallisinta nimeä, vaan valitsevat mieluummin jonkin sopivan etunimen hieman alempaa listalta", arvelee Kiviniemi.

Maria ja Juhani kestosuosikkeja

Tyttöjen ensimmäisten etunimien listalla vuoden 1997 suosituimmat nimet olivat Laura, Jenna ja Veera. Tyttöjen Top 100 -listan nopeimpia nousijoita olivat Minttu, Alisa, Milja ja Venla.

Tyttöjen jälkimmäisissä nimissä yleisyyslistan kärkipää on useita vuosia pysynyt muuttumattomana. Maria jatkaa ylivoimaisena ykkösenä, ja seuraavina ovat Emilia, Sofia ja Katariina.

Poikien ensimmäisten nimien kärkikolmikko 1997 oli Niko, Aleksi ja Ville. Nopeimpia nousijoita poikien listalla olivat Ossi, Onni, Akseli ja Paavo.

Myös poikien puolella jälkimmäisten nimien kärjessä on kestosuosikkeja. Juhani, Mikael, Johannes, Petteri ja Matias olivat johdossa myös viime vuonna.

Pronssitilalta kärkeen

Suomenruotsalaisissa nimissä sekä poikien että tyttöjen puolella noustiin pronssitilalta kärkeen. Emma hyppäsi ensimmäiseksi ohi Idan ja nyt jo selvästi pudonneen Julian.

Poikien puolella Anton kiilasi ohi Robinin ja Emilin, jotka putosivat toiseksi ja kolmanneksi. Jälkimmäisissä etunimissä Maria on yhtä ylivoimainen kuin suomalaisilla tytöillä, mutta poikien puolella Mikael on päässyt jo aivan kärkinimen Alexanderin tuntumaan.

Lisätietoja:
Professori Eero Kiviniemi, Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, puh. 09-2753689 (29.10. vasta klo 16 jälkeen),
Professori Marianne Blomqvist, Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitos, puh. Brysseliin +32-2-3581706

Karkauspäivän siirto helmikuun loppuun

Taustaa

Gregoriaanisen kalenterin käyttöönotto katolisissa maissa vuonna 1582 ei muuttanut karkauspäivän paikkaa, vaikka karkausvuosisääntö hieman muuttuikin.

Koko suomalaisten kalenterien historian ajan (vuodesta 1608 alkaen) karkauspäivä on aina ollut merkittynä helmikuun 24. päivälle. Suomi noudatti 1600-luvulla juliaanista kalenteria, vuosina 1700-1712 omaa ajanlaskuaan, 1712-1753 jälleen juliaanista kalenteria, vuosina 1753-1869 "parannettua kalenteria" ja vuodesta 1869 alkaen täydellistä gregoriaanista kalenteria.

Karkauspäivän paikkaa ei mainita säädöksissä, joilla gregoriaaninen kalenteri otettiin käyttöön 1869. Siten karkauspäivän nykyinen paikka, helmikuun 24., ei perustu lakiin tai asetuksiin, vaan vanhaan perinteeseen.

Ruotsi teki 1990-luvun puolivälissä päätöksen, että siellä karkauspäivä siirretään vuodesta 2000 alkaen helmikuun viimeiseksi päiväksi. Ruotsissa tuolloin tehtyjen selvitysten mukaan lähes kaikissa Euroopan maissa karkauspäivän paikaksi käsitetään nykyään juuri 29. helmikuuta eikä enää 24.2.

On huomattava, että muissa maissa kuin Suomessa ja Ruotsissa karkauspäivän paikalla ei ole suurtakaan merkitystä, koska siellä ei vietetä nimipäiviä täkäläiseen tapaan. Helmikuuhun lisätään karkausvuonna vain yksi päivä, mutta ei ole merkityksellistä, mihin kohtaan päivä sijoitetaan. Luonnollinen ajatus on, että 29.2. on tuo ylimääräinen päivä.

Suomessa ja Ruotsissa on kullekin päivälle merkitty lähes kaikissa kalentereissa nimipäivät, ja vanhan tavan mukaan karkausvuosina 24.2. merkitään karkauspäiväksi ja 24.2.-28.2. vietetyt nimipäivät siirretään yhdellä päivällä eteenpäin.

Mitä etua on karkauspäivän siirrosta

Karkauspäivän sijoittaminen helmikuun viiimeiseksi siirtäisi päivän "luonnolliselle" paikalleen, jossa se on jo useimmissa Euroopan maissa ja vuodesta 2000 alkaen myös Ruotsissa.

Lisäetuna olisi vielä se, että helmikuun lopun nimipäivät pysyisivät jatkossa kaikkina vuosina samoilla paikoilla.

Almanakkatoimisto on pyytänyt lausunnon karkauspäivän mahdollisesta siirtämisestä kansatieteen laitoksen assistentilta Sirpa Karjalaiselta, joka on toiminut almanakkatoimiston neuvonantajana suomalaiseen merkkipäiväperinteeseen liittyvissä asioissa. Lausunto on ohessa liitteenä.

Heikki Oja, Yliopiston almanakkatoimisto

Karkauspäivän siirtäminen - kansatieteen asiantuntijan lausunto

Karkauspäivä on kahdestakin syystä poikkeuksellinen merkkipäivä. Se ilmestyy almanakan sivuille vain joka neljäs vuosi, ja toiseksi päivän olemassaolo huomataan yleensä vasta jälkikäteen eli helmikuun lopussa, kun kalenterista löytyy ylimääräinen päivä. Odotuksenmukaista olisi, että kerran neljässä vuodessa helmikuuhun ilmaantuva kuokkavieras asettuisi kuukauden viimeiseksi päiväksi. Vanhan roomalaisen tradition mukaisesti karkauspäivä kuitenkin merkitään suomalaisiin kalentereihin helmikuun 24. päivän kohdalle.

Sana karkausvuosi on vanha; sen tunsi jo Mikael Agricola. Karkaaminen tuo nykysuomalaiselle mieleen pakenemisen, mutta pakoon juoksemisesta ei silti ole kyse. Länsimurteissa karkaaminen on tarkoittanut hyppäämistä, ja Kustaa Vilkuna onkin arvellut nimityksen perustuvan vanhoihin tapillisiin ja rei'itettyihin lautakalentereihin, joiden avulla ajankulkua seurattiin siirtämällä tappia päivittäin kolosta seuraavaan. Karkauspäivänä tappia vain hyppäytettiin eli karkautettiin ja painettiin taas samaan koloon.

Vaikka karkausvuosi ja karkauspäivä ovat sanoina vuosisataisia, päivään liittyvät tapaperinteet tulivat kaupunkioloissa tutuiksi vasta 1800-luvun lopulla, maalla tätäkin myöhemmin. Vanhassa suomalaisessa maaseutuperinteessä karkauspäivää ei ole lainkaan noteerattu.

Länsieurooppalaisessa kansanperinteessä sen sijaan karkausvuosi ja -päivä on pantu tarkoin merkille. Karkausvuosien uskottiin olevan säiltään oikukkaita ja vitsauksien vaivaamia; karkauspäivä oli puolestaan onnettomuuksien ja nurinkurisuuksien päivä. Todennäköisesti juuri tähän nivoutuu naisten kosimaoikeus juuri karkauspäivänä. Aikana, jolloin avioliitot olivat kaupantekoa ja kaupanteko vain miesten asia, pelkkä ajatus naisen esittämästä kosinnasta oli mahdoton ja naurettava. Avioliitoista sovittiin sukujen kesken, eikä naisilla ollut asiassa sananvaltaa. Naiset saattoivat kosia vain karkauspäivänä, jolloin maailmankirjat olivat jo muutoinkin sekaisin.

Varhaisimmat - joskin epäluotettavat - tiedot kertovat skotlantilaisten naisten käyttäneen hyväkseen karkausvuoden suomaa kosimaoikeutta jo 1200-luvulla. Sulhasehdokas saattoi lunastaa vapautensa maksamalla punnan. Tapa on tunnettu Englannissakin. Naisten karkauspäiväkosinnan lähtökohdat palautuvat vanhaan länsieurooppalaiseen kansanperinteeseen. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa karkauspäivän kosimisperinteet ovat huomattavasti nuorempaa perua. Kun tapa tuli meillä viime vuosisadan lopulla tutuksi, naisväki ryhtyi innolla järjestämään karkauspäivän tansseja. Vanhapiika- ja kosintateema oli illanvieton kantavana aiheena, ja ilta huipentui kosintakotiljongin tai raatikon tanssimiseen.

Perinteen suomalla oikeudella naiset saavat karkauspäivänä kosia ketä tahansa vapaata miestä. Kieltäytyessään sulhasehdokas joutuu ostamaan leninkikankaan, joskus kokonaisen kangaspakan. Nykyisin karkauspäivä elää tiedotusvälineiden viihdeperinteenä.

Karkauspäivän tapaperinteet ja uskomukset ovat meillä varsin tuoreita ja niiden kansainväliset lähtökohdat on helppo osoittaa. Vanhassa maaseudun kalendaariperinteessä karkauspäivä näyttää olleen jokseenkin merkityksetön. Tästä näkökulmasta katsoen ei siis tunnu olevan mitään perusteita vastustaa karkauspäivän ajankohdan siirtämistä. Karkauspäivän näkyvin tapaperinne, naisten leikkimielinen kosimaoikeus, on sidoksissa karkauspäivään, ei tiettyyn kuukaudenpäivään. On siis samantekevää, merkitäänkö karkauspäivä helmikuun 24. vai 29. päivän kohdalle.

Kun Ruotsissa on päätetty siirtää karkauspäivä helmikuun loppuun, on varmasti tarkoituksenmukaista, että Suomessa sopeutetaan karkauspäivä naapurimaan ja muiden maiden noudattamaan käytäntöön. Siirron puolesta puhuu sekin, että useat suomalaiset tuntuvat jo nyt pitävän juuri helmikuun 29. päivää karkauspäivänä.

Ainoa argumentti, jolla nykyisen käytännön jatkamista saattaisi perustella, on kaiketi se, että lukuisia kalenteriuudistuksia uhmanneen vanhan roomalaisen tradition ylläpitäminen olisi sinänsä vaalimisen arvoinen kuriositeetti.

Sirpa Karjalainen, Kansatieteen laitos

Uusien etunimien yleisyys 1880-1990