[Teemme kalenterin -etusivulle]

Tietosivuja vuoden 2013 kalenteriinne!


Yleistä
Kalenteritietoutta
Tietoa Suomesta ja muualta
Puhelintietoutta
Muuta tietoa
Tietosivujen hinnat

Yleistä

Tietosivut toimitetaan tekstitiedostona tai Word-dokumenttina Mac- tai PC- muodossa, jolloin aineiston voi tyypittää ja asemoida haluamallaan tavalla. Osa on saatavissa myös valmiiksi taitettuina kalenterisivuina, jolloin hintaan lisätään taittomaksu. Pyydä tarjous haluamallesi sivukoolle. Kustakin tietosivusta on ilmoitettu sen viitteellinen laajuus taskukalenterisivuina.

Kalenteritietoutta

01 AURINGON NOUSU- JA LASKUAJAT (1 taskukalenterisivu)

Kalenterin perusaineistoa. Auringon nousu- ja laskuajat viiden peruspaikkakunnan mukaan kymmenen päivän välein.

03 KALENTERIN JUHLAPÄIVÄT (1/2 sivua)

Laskiaissunnuntain, helatorstain ja muiden juhlapäivien vuosittaisen ajankohdan määräytyminen.

04 PÄÄSIÄISEN MÄÄRÄYTYMINEN (1 sivu)

Laskukaavat, joiden avulla voi määrätä pääsiäisen paikan minä vuonna tahansa.

05 PIMENNYKSET (1 sivu)

Kaikki vuoden auringon- ja kuunpimennykset näkyvyysalueineen. Suomessa näkyvien osalta myös alkamis- ja päättymisajat.

06 ERI MAIDEN KANSALLISIA JUHLAPÄIVIÄ 2013 (2 - 6 sivua)

Luetteloon on koottu 38 keskeisen maan juhlapäivät, mukana mm. kaikki EU-maat. Saatavilla maittain järjestetty versio, jossa mukana myös juhlapäivien nimet englanniksi, tai aikajärjestyksessä oleva lista, jossa kunkin päivän kohdalla luetellaan ne maat, joissa kyseinen päivä on vapaapäivä. Aikajärjestyksessä olevassa listassa maista käytetään kaksikirjaimisia lyhenteitä, ja listan voi helposti viedä kalenteritiedostoon, jonne halutaan päivien kohdalle kansallisten vapaapäivien merkinnät.

07 KANSALLISPÄIVÄT (2 sivua)

Noin sadan valtion kansallispäivä Afganistanista Zimbabween. Luettelo toimitetaan sekä aika- että aakkosjärjestyksessä. (Sami Feiring)

08 EU-MAIDEN KANSALLISPÄIVÄT (1 sivu)

Vanhojen ja uusien EU-maiden kansallispäivät ja lyhyet perustelut, miksi näitä päiviä juhlitaan.

09 PYHÄPÄIVIEN SAARNATEKSTIT (4 sivua)

Jokaisen pyhäpäivän saarnatekstit evankeliumikirjan mukaan. Teksti on saatavana sekä suomeksi että ruotsiksi.

10 TAPAHTUMALUETTELO 2013

Vuoden tärkeimmät tapahtumat Suomessa: kulttuuri- ja urheilutapahtumia, merkkipäiviä, valtiollisia tapahtumia, näyttelyitä, messuja ja juhlavuosia. Mukana myös muutamia keskeisimpiä kansainvälisiä tapahtumia. (Sami Feiring)

11 TEEMAPÄIVÄLUETTELO 2013

Vuoden 2013 tärkeimmät teemapäivät, -viikot ja -vuodet: maailman rukouspäivä, lukusunnuntai, kansainvälinen tanssin päivä, Itämeri-päivä, sydänviikko, Eurooppa-päivä, Punaisen Ristin päivä, maailman ympäristöpäivä, vanhusten päivä jne. (Sami Feiring)

12 TÄRKEITÄ KALENTERIPÄIVÄMÄÄRIÄ 2013...2017 tai 2013...2022 (1-2 sivua)

Taulukko kertoo juhlapyhien ja muiden tärkeiden kalenteripäivien ajankohdan kuluvan ja usean seuraavan vuoden osalta. Kätevä esimerkiksi suunniteltaesssa tulevien vuosien tapahtumia.

13 IKUINEN KALENTERI (2 sivua)

Kolmen kätevän taulukon avulla voit määrittää viikonpäivän satoja vuosia eteen- tai taaksepäin.

14 YLIOPISTON KALAKALENTERI 2013 (1 sivu)

Almanakkatoimiston ja Yliopiston eläintieteilijöiden yhteistyönä on laadittu kalojen syöntitaulukko, joka ottaa entistä paremmin huomioon viimeisimmät tutkimustulokset kalojen kuukausi- ja vuosirytmeistä. Suosittu kalenteri, jota voivat hyödyntää niin sunnuntaikalastajat kuin "todelliset kalamiehetkin".

15 VANHAN KANSAN ONNENKALENTERI 2013 (1 sivu)

Leikkimielinen kalenteri, johon on vanhojen almanakkojen tapaan merkitty jokaisen päivän kohdalle se eläinradan merkki, jossa kuu sijaitsee. Voit katsoa omat "onnenpäiväsi" oman horoskooppimerkkisi kohdalta.

16 VANHAN KANSAN SÄÄKALENTERI 2013 (1 sivu)

Vielä viime vuosisadalla oli almanakoissa sääennustuksia. Ne perustuivat yleensä siihen uskomukseen, että sää noudattaa samaa 19 vuoden jaksoa kuin kuun vaiheet. Uudessa Vanhan kansan sääkalenterissa on joka päivälle merkitty 38 vuotta sitten vallinnut sää. Jokainen voi kalenterista seurata, oliko vanhan kansan uskomuksissa perää.

17 MYRSKYNMERKIT (2 sivua)

Auringon, kuun ja planeettojen keskinäiset asennot symbolimuodossa.

18 MAAILMANKELLO (1/2 sivua)

Kellotaulun muotoon tehty kätevä taulukko, joka kertoo paljonko kello on Tokiossa, Pariisissa, Kairossa, Pekingissä, New Yorkissa jne., kun se on 12.00 Helsingissä.

Tietoa Suomesta ja muualta

19 PERUSTIETOA SUOMESTA (1 sivu)

Tärkeimmät Suomea koskevat maantieteelliset, valtiolliset, taloudelliset ja muut tiedot. Tästä tarkistat nopeasti monet faktat tai vaikkapa käytät sitä runkona kertoessasi Suomesta ulkomaalaiselle yhteistyökumppanillesi. (Sami Feiring)

20 SUOMEN KAUPUNGIT (6 sivua)

Perustiedot kaikista Suomen kaupungeista: väkiluvut, veroäyrit ym. Uudet kuntaliitokset on otettu listassa huomioon.

21 SUOMEN HISTORIAN VUOSILUKUJA (2 sivua)

Suomen ja suomalaisten vaiheet esihistorialliselta ajalta näihin päiviin asti. Mukana niin yksittäiset tapahtumat eri elämänaloilta kuin niistä piirtyvät suuret kehityslinjat. Erinomainen Suomen historian "kertauskurssi" ja oivallinen apu myös kun esittelet Suomea ulkomaalaisille. (Sami Feiring)

22 TIETOJA EU-MAISTA (2 sivua)

Tärkeimmät tiedot kaikista nykyisistä EU-maista: asukasluku, pinta-ala, pääkaupunki, rahayksikkö ja aikavyöhyke.

23 EUROOPAN UNIONI (2 sivua)

Euroopan unioni on vuosi vuodelta yhä keskeisempi osa suomalaisten elämää. Nyt on kahdelle kalenterisivulle mahdutettu laajat ja selkeästi esitetyt perustiedot EU:sta: rakenne, historiaa, päätöksenteko, keskeisiä käsitteitä, henkilöitä jne. (Sami Feiring)

24 MAATUNNUKSET (1 sivu)

Kaksikirjaimiset ja kolmikirjaimiset kansainväliset maatunnukset tärkeimmille maille. Tunnuksia käytetään mm. internetissä ja urheilukilpailuissa maiden tunnuksina.

25 SUOMEN RAHAN ARVO (1 sivu)

Kertoimet, joilla eri vuosien raha (1860-luvulta alkaen) voidaan muuttaa nykyrahaksi. Perustuu Tilastokeskuksen tietoihin.

26 SUOMEN VÄLIMATKATAULUKKO (1 sivu)

Kotimaan tärkeimpien paikkakuntien välimatkat.

27 EUROOPAN VÄLIMATKATAULUKKO (1 sivu)

Euroopan tärkeimpien kaupunkien välimatkat.

28 MATKUSTAJAN TIETOSIVUT (2 sivua)

Mitä on muistettava ennen matkaa mm. passista, viisumista ja rokotuksista sekä tärkeimpiä tullimääräyksiä. (Sami Feiring)

29 POSTIMAKSUT (1 sivu)

Yleisimmät postimaksut Suomeen ja ulkomaille.

30 MITAT (1- ja 2-sivuiset versiot)

Taulukko keskeisimmistä mitoista vastaavuuksineen. Tämän listan avulla muutat esimerkiksi mailit ja meripeninkulmat metreiksi, gallonat litroiksi, celsiukset Fahrenheiteiksi ja unssit grammoiksi. Kaksisivuisessa versiossa on lisäksi mukana taulukko "vaate- ja jalkinekoot eri maissa".

Puhelintietoutta

31 HYÖDYLLISIÄ PUHELINNUMEROITA (1 - 2 sivua)

Näin kätevän puhelinmuistion tulisi löytyä jokaisesta kalenterista! Mukana hätänumerot, päivystävä apteekki, pankki- ja luottokorttien katoamisilmoitusnumerot, viranomaisten numeroita (eduskunta, ministeriöt, Eurooppa-tiedotus, kielineuvonta, tullineuvonta yms.), juna-, linja-auto- ja lentoliikenteen palvelunumerot, tiepalvelun päivystyspuhelin, puhelin- ja postiliikenteen neuvontanumerot sekä monet muut tärkeät ja hyödylliset numerot hinta- ja muine tietoineen. (Sami Feiring)

32 KOTIMAAN SUUNTANUMEROT (1 sivu)

Kotimaan teleliikennealueet suuntanumeroineen.

33 ULKOMAAN SUUNTANUMEROT (1 sivu)

Laaja lista tärkeimpien maiden suuntanumeroista.

34 ULKOMAANPUHELUOPAS (1 sivu)

Soittaminen Suomesta ulkomaille onnistunee useimmilta meistä. Mutta entä kun pitää vaikkapa soittaa Pariisista suomalaiseen matkapuhelimeen, jonka haltija on parhaillaan Tanskassa. Ulkomaanpuheluopas neuvoo miten toimia. Tämän ja monen muun asian lisäksi se kertoo myös keskeisten maiden suuntanumerot ja ulkomaan tunnukset sekä kotimaiset neuvontanumerot, joihin voi soittaa puhelinongelmissa ympäri vuorokauden niin Suomesta kuin ulkomailta. (Sami Feiring)

35 PUHELINAAKKOSET (1 - 2 sivua)

A niin kuin Aatami, B niin kuin Bertta, ... - suomeksihan nämä sujuvat. Mutta entä kun olet puhelimessa antamassa osoitettasi vaikkapa saksalaiselle yhteistyökumppanillesi? Puhelinaakkosten avulla varmistat, että saat postisi perille oikeilla yhteystiedoilla. Puhelinaakkoset ovat korvaamaton apu myös monissa muissa tilanteissa. Nyt ne on koottu kätevään taulukkoon kahdella kielellä (1 sivu) tai neljällä kielellä (2 sivua): ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. (Sami Feiring)

Muuta tietoutta

36 AUTOILIJAN VUOSIMUISTIO (2 sivua)

Autoilijoiden tärkeät asiat kuukausi kuukaudelta, mm. renkaidenvaihdot, huollot, talvinopeudet,... (Sami Feiring)

37 HÄTÄSIVUT (2 sivua)

Toiminta onnettomuuspaikalla ja hätäensiapu. (Sami Feiring)

38 PELASTUSOHJEET (1 sivu)

Yleisen hälytysmerkin tunnistaminen ja miten toimia, jos yleinen hälytysmerkki annetaan. (Sisäasianministeriön pelastusosasto)

39 JÄTEOPAS (1 sivu)

Halua hoitaa jätteet ympäristöä säästävällä tavalla on, mutta tietoa on joskus vaikea löytää. Nyt on "jätehuollon aakkoset" koottu yhdelle kalenterisivulle: mihin toimittaa vanhat autonrenkaat, paristot, elohopeakuumemittarit, loisteputket, maalit, yms. Entä mihin yleishyödyllisiin tarkoituksiin voin antaa vanhat vaatteet, huonekalut ja muun käyttökelpoisen tavaran? (Sami Feiring)

Tietosivujen hintoja 1.1.2012: hinnat teksti- tai Word-tiedostona

Tietosivu(t)Hinta euroaLisäkäyttö-
hinta euroa
Mahdolliset tekijänoikeus-
tai muut maksut
01 Auringon n+l, 1 s 154 45-
03 Juhlap., 1 s 40 10-
04 Pääsiäisen määräyt., 1 s 154 45-
05 Pimennykset, 1 s 105 23-
06 Kansall. juhlapäivät 339 --
07 Kansallispäivät, 2 s 154 45-
08 EU-maiden kansallispäivät, 1 s 105 45-
09 Saarnatekstit, 4 s 154 45-
10 Tapahtumakalenteri 180 56-
11 Teemakalenteri 180 56Jos tilaa sekä tapahtuma- että teemakalenterin, saa toisen 50 % alennuksella.
12 Tärkeitä kalenteripvm, 1 s 154 45-
12 Tärkeitä kalenteripvm, 2 s 263 84-
13 Ikuinen kalenteri, 2 s 276 84-
14 Kalakalenteri, 1 s 121 45 Tietojen hinta kaikkien kalenterien yhteenlasketun painosmäärän mukaisesti 0,026 euroa / painettu kalenteri, max 501 euroa. Erillinen tarjous.
15 Onnenkalenteri, 1 s 121 45 Sama kuin kalakalenterissa
16 Sääkalenteri, 1 s 121 45Sama kuin kalakalenterissa
17 Myrskynmerkit, 2 s 154 45-
18 Maailmankello, 1/2 s 57 23-
19 Perustietoa Suomesta, 1 s 124 23-
20 Suomen kaupungit, 6 s 206 68-
21 Suomen hist. vuosil., 2 s 154 45-
22 Tietoja EU-maista, 2 s 154 45-
23 Euroopan unioni, 2 s 166 45-
24 Maatunnukset, 1 s 105 23-
25 Suomen rahan arvo, 1 s 154 23-
26 Suomen välimatkataulukko, 1 s 105 23-
27 Euroopan välimatkataulukko, 1 s 105 23-
28 Matkustajan tietosivut, 2 s 166 45-
29 Postimaksut, 1 s 154 23-
30 Mitat, 2 s 154 45-
31 Hyöd. puhelinnum. 123 56-
32 Kotimaan suuntanum., 1 s 114 23-
33 Ulkomaan suuntanum., 1 s 114 23-
34 Ulkomaanpuh.opas, 1 s 114 23-
35 Puhelinaakkoset, 2 s 154 45-
36 Autoilijan vuosimuistio, 2 s 154 45-
37 Hätäsivut, 2 s 154 45-
38 Pelastusohjeet, 1 s 105 23-
39 Jäteopas, 1 s 114 23-


Sivut toimitetaan teksti- tai Word-dokumenttina.

Lisäkäyttöhinta koskee saman sivun käyttöä jossakin muussa saman julkaisijan kalenterissa samana vuonna.

Osa sivuista on saatavissa myös valmiiksi taitettuina. Pyydä tarjous!

Kaikki hinnat ovat verottomia ja niihin lisätään laskutuksessa alv 23 %.